lauantai 26. huhtikuuta 2014

"Kuoleman hetkellä ihmiset katuvat tekemättäjättämisiä"

Huh, olipas aika diippi otsikko, mutta osuu aika asian ytimeen. Luin aamulla Facebookissa muutaman tuttavani jakaman hesarin artikkelin, jossa saattohoitolääkäri kertoo mistä ihmiset kuolinvuoteellaan haluavat jutella. Artikkelissa lääkäri totesi, että ei kovastikkaan koulutetut ihmiset halua kertoa työstään tai urastaan, vaan he miettivät ystäviä ja perhettä, rakkaimpiaan. Nyky-yhteiskunnassa ura menee liian usein läheisten edelle, vaikka onneksemme kyllä monessa perheessä tasapaino on vielä tallellaan. Näen itsessäni aika paljon juuri tuota urakeskeisyyttä ja ehkä siksi tämä artikkeli tuntui osuvan aika herkkään kohtaan. Olen jättänyt taakseni paljon ystäviä ja muutamia parisuhteita, että voisin kehittää itselleni työn kannalta suotuisaa elämää. Olen viimeisen 5 vuoden aikana välillä miettinytkin, että mitä elämäni olisi, jos olisin jäänyt Suomeen enkä olisi lähtenyt jatkuvasti jahtaamaan vihreämpiä nurmia. En todellakaan kadu näitä päätöksiä, sillä itselleni ura on tärkeä asia ja jos pistän vaakalaudalle valintojeni hyvät ja huonot puolet, ne hyvät yhä painavat paljon enemmän. Usein vain huomaan perustelevani valintojani urapainotteisilla asioilla, kuten opin sujuvan englannin kielen ja sain kansainvälisen koulutuksen. Tottakai olen myös rikastuttanut elämääni, saanut paljon uusia ystäviä ja etenkin toteuttanut unelmiani. 

Tuo unelmien toteutus onkin minulle aika tärkeä osa elämää. Jos päätän, että teen jotain niin haluan sen toteutuvan. En missään nimessä halua olla kuolinvuoteellani katumassa tekemättä jättämiä asioita. Mieluummin sitten kadun virheitä ja vääriä valintoja kuin sitä, että miksi en silloin parikymppisenä lähtenyt maailmalle. Miksi en ottanut sitä työtä Saksasta tai miksi en reissannut Vietnamia päästä päähän kun olin vielä nuori ja vapaa. Ilman näitä päätöksiä en voisi koskaan tietää olisivatko ne juuri niitä oikeita. Ihmisten tällaisia asioita pohtiessa aina sanonkin, että mene ja kokeile, sillä aina voi palata. Ymmärrän myös sen, että ei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä isoja muutoksia elämässä, mutta eiköhän jokaisella ole unelmia, jotka ovat toteutettavissa. 


Päädyin itsekin jakamaan artikkelin Facebookissa, sillä siinä todellakin oli pointti. Jos jonkun mielestä on tärkeämpää laittaa ainainen työnteko vaikka lasten edelle, mielestäni artikkeli kannattaisi lukaista. Se myös kannattaa lukaista vaikka näin ei ole, sillä sitä lukiessaan muistaa taas asioiden tärkeysjärjestyksen. Olen onnekseni itse tasapainoisesta perheestä, jossa uralla on ollut meidän lasten kannalta oikein minimalistisen suotuisa osa. Lapsena oli oikein kiva juosta kaalipellolla veljen ja naapurin poikien kanssa tekemässä kaaleista soturillisia hattuja ja siinä välissä juoda kuumaa kaakaota pellon päädyssä olevan kiven päällä yhdessä työtä painavien vanhempien kanssa. Se kaalinistutus isän tai äiti vieressä vasta olikin hauskaa puuhaa! Isäni muutamia, tai ehkä useampiakin, vuosia sitten sanoikin, että tärkeintä on tehdä elämässään työtä, josta nauttii sillä rahalla on loppupeleissä niin pieni merkitys. En nyt ehkä kaalinistuttajaksi aio, mutta olen vahvasti samaa mieltä isäni kanssa ja tuntuu, että muutamina viime vuosina rahan merkitys onkin elämässäni laskenut. Nuorempana sitä halusi vain saada hyvän koulutuksen ja kovapalkkaisen duunin. Nyt aionkin keskittyä fiksun iskän ohjeeseen ja muistaa tehdä sitä työtä mistä nautin, vaikka tällaiselle kunnianhimoiselle ihmiselle se ei ehkä tarkoitakaan sitä helpointa vaihtoehtoa.

Kuva on viime elokuulta, jolloin vietimme ihanan serkkutyttöjen viikonlopun. Sattuipa olemaan viimeinen viikonloppuni Helsingissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti