tiistai 29. huhtikuuta 2014

Päivän piristykset

Eilen illalla mieleni oli hieman maassa, jotenkin tuleva ja mennyt kaiveli mieltä. Suuressa risteyksessä ollessa taidan alkaa aina pohtimaan kaikkea mennyttä, menneitä valintoja ja saatan ahdistua tulevasta. Elämäni on todella ihanaa, sillä saan toteuttaa upeita asioita ja olen vapaa tekemään omat päätökseni. Samaan aikaan välillä meinaa hieman väsähtää ja alan jossittelemaan, että jos olisikin tyytynyt vähempään. Onneksi tiedän kuitenkin, että vähempään tuskin osaisin tyytyä ja elämässä on liikaa mahdollisuuksia, että olisin vain kyennyt jämähtämään. 

Tänään päivä alkoi onnekseni ihan erilailla. Skippasin kello kuuden herätyksen ja aamutreenin ja nukuin onnellisesti melkein puoli kasiin. Herättyäni suuntasin suihkun kautta kampaajalle, jossa istuinkin jopa 2.5 tuntia. Sen jälkeen hain eilen jahkailemani Niken Roshe Runit varauksesta ja suuntasin lounaalle. Tilasin kyllä itse asiassa aamupalan, eli mukakokkelia ja smoked salmonia croissantin välissä. Nam! 


Tästä on hyvä jatkaa koko yliopistohistorian viimeisen esseen pariin, joka pitäisi saada valmiiksi ennen illan lentopallopeliä. Myöhemmin suuntaan kotiin pakkaamaan ja valmistautumaan huomenna alkavaan Saksan ja Itävallan reissuun. Aivan ihana aamu ja edessä on varmasti aivan mahtava viikko, joka karkottaa kaikki kurjat ajatukset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti