perjantai 25. huhtikuuta 2014

Post-thesis life

Opparin palautuksen jälkeen olo on ollut aika voimaton ja energiaa on yhä kulunut stressaamisen siitä, että enhän jättänyt opparin sekaan hölmöjä kommentteja suomeksi tai unohtanut sivuja tulostamisen jälkeen. Vähitellen onneksi stressi alkaa helpottaa opparin osalta, nyt on tullut haasteeksi uusi essee ja kamala stressi siitä, kun voimat eivät meinaa riittää ja motivaatiokin taisi nitoutua opparin sivujen mukana. Aamuisin en saa itseäni ylös ja päivisinkin nukuttaa. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se, että ruoka on maistunut vähän liiankin hyvin ja urheilu jäänyt oikeastaan kokonaan. Eilen kuitenkin kävin viikon tauon jälkeen aamulla salilla, kun ensin olin torkuttanut spinning tunnin ohi. Illalla sitten menimme syömään Iidan kanssa ja elokuviin katsomaan aika yllättävänkin hauska The other woman. Vaikka koulujuttujen osalta olen ihan voimaton, on kuitenkin ihanaa saada arkeen vähitellen niitä mukavia juttuja, jotka tänä keväänä ovat olleet koulukiireiden takia aika minimissä. Sosiaalinen elämä alkaakin onneksi aika hyvää tahtia palautua normaaliksi; eilen ruokaa ja leffaa, tänään illalla lähdetään lentopallotyttöjen kanssa hieman humpalle ja huomenna lounasta suomalaisseurassa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti