sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kesäisiä lomahaaveita

Tuntuu, että ennen lomia Suomessa mulla on aina ihan kamalasti kouluhommia (ei enää kohta ole!!) ja aina uppoudun mieluummin haaveilemaan siitä tulevasta lomasta, Suomesta, perheestä, kavereista ja kaikesta muusta ihanasta mikä siellä kotopuolessa minua odottelee. Muutama päivä sitten yllätyksekseni tajusin palanneeni Skotlantiin jo yli 4 kuukautta sitten, joka on pitkiin aikoihin pisin Suomesta pois olemani aika. Yllättäen tämä on kuitenkin kotikaipuun kannalta ollut helpoin jakso, sillä aika on mennyt kiireiden vuoksi hetkessä ohi. Myös tällä hetkellä on yllättävän neutraali olo kotiin menon suhteen. Tähän olotilaan varmasti vaikuttaa muutama asia, kuten se, että kohta en palaa enää lainkaan Aberdeeniin. En ole kovin haikeissa tunnelmissa, mutta oudoltahan tämä ehkä tuntuu, jos enemmän alkaa miettimään. 

Lomaa ennen olen aina fiilistellyt paljon kaikkea tulevaa. Myös tällä kertaa kahteen lomaviikkooni mahtuu niin paljon ihania asioita, että saatan kohta haljeta innostuksesta! Heti Suomeen saavuttuani ja muutamia tunteja nukuttuani lähdemme kohti pohjois-Pohjanmaata ja serkkupojan ylioppilasjuhlia. En ollut lainkaan tajunnut asiaa, mutta onnekseni lentoni sattui juuri oikealle päivälle, sillä todellakin haluan nähdä sukua (ja syödä kakkua) mahdollisimman paljon. Viikon vanhempien luona rentoutumisen, jonne myös isovanhempani tulevat, jälkeen suuntaan Poriin lukiokaverini häihin. En tiedä onko maailmassa mitään ihanempaa juhlaa kuin häät. Edellisen kerran olen ollut häissä noin 14 vuotta sitten ja kaiken lisäksi nämä tulevat olemaan ensimmäiset kaverin häät koskaan. Näen kerralla kaikki tärkeimmät Tampereen kaverit, olen niin innoissani tästä! Viimeksi taisin nähdä heidät kaikki vuosi sitten juhannuksena. Loppulomalla ajattelin nähdä Tampereella asuvaa serkkua sekä mahdollisesti olla pari päivää Helsingissä. Toivon todellakin, että säät osuvat kohdilleen. Voisi käydä vaikka kalastamassa, kestitä pienimuotoisesti synttäreitäni, roudata kamaa kirpparille, syödä oman maan mansikoita (onko niitä edes vielä siihen aikaan?), saunoa, katsoa taas yömyöhään olkkarin sohvalle käpertyneenä telkkua, käydä valoisilla iltalenkeillä, grillata, mitä vaan! Nyt jo hieman pelottaa, miten nopeasti tämä loma ja nämä niin ihanat asiat ovat ohi. Onneksi ne ovat vielä tänään kaikki edessä!

 


Kuvat kesältä 2012

4 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa vaan kahden viikon loma Suomessa elokuussa ja pelkaan etta se menee niin nopeasti! Varsinkin kun on jo aika paljon suunnitelmia niille kahdelle viikolle...Kaak!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, en siis ole ainut etukäteen murehtija! Jotenkin se aika menee aina niin nopeasti :(

      Poista