maanantai 26. toukokuuta 2014

Pikaloma Glasgowssa

Saavuin juuri Glasgowsta, jossa olin suomalaisessa tyttöseurassa viettämässä pari päivää. Takana on shoppailua, koktaileja, viiniä ja erittäin hyvä illallinen. Nyt istun pahvilaatikoiden ja matkalaukkujen keskellä ja mietin, että missä välissä tämä tavaramäärä on kasvanut näin hurjaksi. Aioin lähettää Saksaan vain yhden paketin tavaraa, mutta nyt vieressä on kolme pahvilaatikollista vaatteita, kenkiä ja muuta roinaa. Hieman ärsyttää, sillä pakettien lähetys ei enää olekaan niin halpaa, kun määrä vain kasvaa kasvamistaan. Paljon on lähtenyt tavaraa pois, kiertoon tai myyntiin ja vieläkin sitä on ihan liikaa. Suomeen ei viitsisi pakata kamalasti mukaan, kun tuttuun tapaan sielläkin niitä vaatteita, etenkin kesäkuteita ja -kenkiä on. Nehän on pakko tietysti saada Saksaan mukaan. Vihaan pakkaamista, etenkin muuttopakkaamista! Nyt vain raivolla tavara laatikoihin ja laukkuihin ja sitten tämä neiti on valmis lähtemään. Jäljellä on enää 3 kokonaista päivää Aberdeenissä. Kysyisinpähän vain, että mihin tämä kevät on mennyt? Tai mihin nämä 4 opiskeluvuotta ovat menneet?

 


2 kommenttia:

  1. Oi mitä herkkukuvia! Näyttää onnistuneelta tyttöjen reissulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein onnistunut reissu! Mukava tapa päättää 4 vuotta Skotlannissa opiskelua :)

      Poista