perjantai 13. kesäkuuta 2014

Auf Wiedersehen Finnland

Kuten oli odotettavissa, kaksi viikkoa Suomessa hujahti liian nopeasti ohi. Lähdin tänä aamuna jo ennen kuutta Tampereelta bussilla Helsinkiin ja nyt istun onnellisesti turvatarkastuksen paremmalla puolella. Nyt vihdoinkin olo on aika rauhallinen, ehkä olen vain liian väsynyt jännittämään. Tämä viikko on kuitenkin ollut jännityksen suhteen aiempiin muuttoihin verrattuna ihan erilainen. Pelkkä ajatuskin Saksasta, muutosta ja uudesta työstä ovat saaneet mahani kipristelemään. Olisin odottanut, että tässä vaiheessa tämä muihin maihin muuttelu olisi edes helpottunut!

Viimeisin viikko hurahti serkun luona Tampereella ja kavereita nähdessä. Kävimme keskiviikkona jopa Helsingissä asti päivävisiitillä, jolloin näin entisiä työkavereita ja pyörähdin vanhalla työpaikallakin. Viimeisen viikon aikana on tullut mainittua monta kertaa, etten olisi vielä valmis lähtemään. Pidempi loma rankan kevään jälkeen olisi todellakin maistunut! Mutta samaan aikaan olen iloinen, että muutan toiseen maahan juuri kesäaikaan, jolloin ihmisillä on intoa tehdä paljon enemmän asioita ja tutustumismahdollisuudet ovat paljon paremmat. Kirjoittelen Saksasta, kunhan ehdin ja jaksan. Auf Wiedersehen!


2 kommenttia:

  1. Tsemppia uusiin kuvioihin! Ei se varmaan auta vaikka kuinka monta kertaa muuttaisi, aina se kuitenkin vahan jannittaa! Mutta varmasti kylla kiva etta muutto tuli kesalla joilloin on kiva tutustua uuteen kaupunkiin ja ihmisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) heti kun pääsi uuteen asuntoon  ja tapasi kämppikset, jännitys ja stressi katosi hetkessä!

      Poista