maanantai 2. kesäkuuta 2014

Perillä Suomessa

Hiljaisuudesta huolimatta saavuin perjantain jälkeisenä yönä Suomeen ilman mitään ongelmia. Sain asiallisen avautumisen jälkeen lisälaukun online check-innin hinnalla ruumaan ja lennot kulkivat ajallaan. Vaikka Suomeen saapuessa hetken tuntui oudolta olla täällä taas 5 kuukauden tauon jälkeen, kaikki kuitenkin tuntui todella luonnolliselta heti seuraavana aamuna herättyäni. Olen aiemmin maininnutkin sen, miten elämässäni tuntuu olevan kaksi eri elämää; on se ulkomailla asuminen ja Suomessa oleminen. Etenkin Suomessa ollessa se ulkomailla asuminen tuntuu todella kaukaiselta ja epärealistiselta. Aina kuitenkin Britanniaan palattuani kaikki siellä tuntuu tosi luonnolliselta ja tutulta. Tällä kertaa taisin olla henkisesti todella valmis tulemaan Suomeen, sillä alkuhaikeuden jälkeen en ole oikeastaan edes miettinyt Britannian taakse jättämistä. 

Lauantaina muutaman tunnin yöunien jälkeen lähdimme pohjois-Pohjanmaalle serkkuni ylppäreihin. Sillä aikaa Savossa asuvat isovanhempani olivat ajaneet meille kotiin. Eilen käytiin Vaasan rannikolla kalassa. Itse en saanut yhtään kalaa, mutta opinpa ainakin heittelemään. Tänään kestitsemme veljeni tyttöystävän perhettä ja noin 9 kuukauden tauon jälkeen leivoin jotain normaalia käyttäen sokeria, voita ja jauhoja. Tänään papupiirakat jäivät muille maille ja nautimme paistetusta juustokakusta ja chocolate chip  -kekseistä. Taisipa tuo äiti pyöräyttää savolaisen kalakukonkin pöytään, ettei tarjonta käänny liikaa tuonne Amerikan ja Britannian suuntaan. 

Jotenkin todella ihanaa olla kotona. Hieman jo harmittaa, että pian tämä lomailu loppuu, sillä kahden viikon päästä olen juuri ensimmäistä päivää töissä. Mutta nautin nyt, kun voin! Olin juuri isän kanssa hieman nyrkkeilemässä ulkona ja sen jälkeen kuntopiireilin ja makailin nurmikolla. Hiki virtasi ja aurinko paistoi. Ihanaaaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti