keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ihana Düsseldorf

Olenko jo käyttänyt tätä otsikkoa? Voisi hyvinkin olla, sillä ihastukseni tätä kaupunkia kohtaan kasvaa joka päivä. Etenkin päivinä, kuten tänään, jolloin aurinko paistaa aamusta iltaa ja kadut täyttyvät iloisista ihmisistä. Meidän piti mennä urheilemaan, mutta päädyimmekin haahuilemaan tämän ihanan, tunnelmallisen ja kaupungin kauniille kaduille. 




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Elämää vieraalla kielellä

Saksaan muuttaessani olin opiskellut maan kieltä tasan nolla tuntia. Itse en ollut kovin huolestunut asiasta, mutta huomasin monen ihmettelevän, että osaanko minä saksaakin. Maassa asuessani olen taas kohdannut kysymyksen, että miten voin asua täällä, jos en osaa kieltä. Ymmärrän tuon näkökulman sillä esimerkiksi työskentelyni yrityksessä, jonka kieli olisi saksa, olisi aika mahdotonta. Onneksi minulla on mahtava mahdollisuus elää täällä käyttäen omaa äidinkieltäni ja englantia, josta on muodostunut minulle todella tuttu kommunikointikieli.

Onnekseni taustalla oli kokemus Turkissa asumisesta, jonka kieltä en maahan muuttaessani osannut tervehdystä enempää. Kiitos-sanaakin toisteltiin hetki ennen kuin se tarttui mieleeni. En kuitenkaan muista, että kokemus olisi ollut yhtään huonompi juuri sen kielen takia. Tietysti virallisia asioita hoitaessa joutui hieman säätämään, mutta usein nekin ongelmat hoituivat turkkilaisten ystävällisyyden avulla. Saksaan muuttaessani en siis pelännyt, että kielen kanssa tulisi ongelmia. Etenkin kun saksalaisten englannin kielen taito on erittäin hyvä. Olen siis selvinnyt virallisistakin asioista täällä ongelmitta. Vaikka vastassa olisi keski-ikää vanhempia henkilöitä, en ole vielä kertaakaan joutunut toteamaan, että nyt on vastassa liian korkea kielimuuri. Paitsi Hannan kanssa viime viikonloppuna pitsaa tilatessa! Menin jopa kerran pieneen sänkyihin erikoistuneeseen kauppaan ostamaan peittoja ja tyynyjä. Vanhempi mies hetkeksi häkeltyi kun pahoittelin, etten puhu saksaa. Rohkeasti hän sitten auttoi minua ja olin niin kiitollinen hänen kovasta yrityksestään, että ostin hänen suosittelemat kalliimmat tuotteet. 

Turhauttavinta on juuri se oman kielitaidon puute. Joinakin päivinä joudun hymähtämään useaankin kertaan, että Sorry I don't speak German. Oli se sitten kaupan kassalla, kun myyjä yrittää jutella minulle mukavasti tai kadulla kun joku kysyy apua. Ravintoloissa ja kahviloissa henkilökunta tuntuu auttavan mielellään, vaikken osaakaan puhua heidän kieltään. Aluksi hieman häpeilin tilata englanniksi, kunnes saksalainen ystäväni kertoi kuinka mielellään täällä englannin kieltä osaavat haluavat tarjoilla ja auttaa sillä kielellä.


Vaikka elämäni täällä toimiikin erittäin hyvin englannilla, ja jopa suomella, niin haluaisin oppia tätä kieltä. Etenkin jos aion olla maassa vuotta pidempäänkin. Ehkä saan talven tullessa itseäni niskasta kiinni ja liityttyä kielikurssille.

lauantai 23. elokuuta 2014

Askel onnellisempaan elämään

Aloitimme Annan kanssa alkuviikosta uuden tavan, jossa kumpikin kertoo viisi syytä olla onnellinen sillä hetkellä. En muista mistä idea lähti, kai jostain lukemastani 23 onnellisempaan elämään -artikkelista. Vaikkei elämäni ole tällä hetkellä muuta kuin hyvä, huomaan kuitenkin usein keskittyväni enemmän niihin epäkohtiin, usein jopa ihan naurettavan pieniin sellaisiin; taas sataa, kaapissa ei oo ruokaa, takareidet kipeät eilisestä treenistä ja sitä rataa. 


Siirsin tietoisesti valittaja-Jennin syrjään ja aloin etsimään ilon aiheita. Huomasin, ettei tarvitse voittaa lotossa, saada ylennystä, olla raskaana tai mennä naimisiin Ruotsin prinssin kanssa ollakseen onnellinen. Ja mitä sitten jos sataa, tai kaupassa ei ollut rahkaa? Ensimmäisenä aamuna listasin jopa kymmenen eri asiaa. Toisena päivänä taas mielessä pyöri enemmän valittamisen aiheita, mutta kun tietoisesti lähdin hakemaan niitä päivän positiivisia juttuja, ne kurjat siirtyivät taka-alalle. Mistä minä sitten olin onnellinen? Uusista pehmeistä tyynyistä, trivagon reissulle tilaamastani juhlamekosta, uudesta käytettynä ostetusta pyörästäni, beach volleysta työporukalla, perjantaista, edellisen illan mahtavasta lenkistä, pitkistä yöunista. Oli piristävää huomata miten paljon ihania, positiivisia, kannustavia ja energiaa tuovia asioita arjestakin voi löytää. Tämä oli todellakin iso askel positiivisempaan ajatteluun!

Mistä sinä olet tänään onnellinen?

maanantai 18. elokuuta 2014

Seuraa suoraan Suomesta

Takana on erittäin hyvä viikonloppu. Ihana Hanna lensi Suomesta luokseni perjantaina aamulla. Vaikka sää ei suosinutkaan ihan joka hetki niin ei se meidän menoa haitannut. Jokainen ulkomaille muuttanut varmasti tietää kuinka ihanaa on saada tärkeitä ihmisiä kylään. Vaikka pitkät välimatkat koettelevatkin ystävyyssuhteita on uskomatonta huomata kuinka ne tärkeimmät pysyvät elämässä ja pitkätkään ajat erossa eivät muuta mitään. Vielä ihanempaa on se, kun joku vaivautuu lentämään luokseni. Vaikka uskon kyllä, että Hanna tuli myös tsekkaamaan Saksan, kehumani burgerit ja särmikyydestään tunnetut miehet. 

Viikonloppu oli siis älyttömän hauska. Perjantaina hyydyimme kaupungilla kiertämisen jälkeen aika nopeasti ja pistimme parvekkeellemme pystyyn vohveli & viini -kestit. Lauantaina kävimme Reinin tornissa katsomassa koko kaupunkia ja illalla vihdoinkin saimme itsemme yöelämään. Ensin juotiin olutta tynnyristä ja sitten jatkettiin tanssimaan Macarenaa surkeinta musiikkia soittavaan yökerhoon. Mutta ei sillä ollut väliä, sillä siinä vaiheessa kun hiki valuu pitkin naamaa ja tukka liimautuu otsaan niin ei vain voi olla tylsää. Sunnuntaina sitten koomattiin koko lauantain edestä, käytiin brunssilla, nukuttiin ja tilattiin kotiinkuljetuksella pitsaa noin 300 metrin päässä olevasta pitseriasta. Tänään aamulla valitettavasti Hanna suuntasi Suomeen ja minä töihin.




tiistai 12. elokuuta 2014

Solusta soluun

Iholla-ohjelman sarjamuuttaja Patrickin innoittama laskimme äitini kanssa kesän alussa monessako asunnossa olen 24-vuoden elämäni aika ehtinyt asua. Ensimmäiset 16 vuotta kuluivat aika samoissa maisemissa ja siitä se sitten lähti vyörymään. Aluksi asuin serkuilla, pian kuitenkin muutin ensimmäiseen soluun. Ensimmäisen soluasunnon jälkeen olen ehtinyt kokea laskujeni mukaan 10 soluasuntoa ja 2 yksiötä. Tähän päälle vielä mm. satunnaiset pubiasumiset ja poikaystävien luona asumiset. Olen jakanut keittiöt ja kylppärit kevyesti yli 20 tuntemattoman ihmisen kanssa ja välillä taistellut niin siivousvuoroista kuin eri kulttuurien aiheuttamista ongelmista. Lontoossa työskennellessäni asuin pubin takapihalla olevassa asunnossa (tätini muistaakseni kuvaili tätä vajaksi paikan nähtyään), jossa jaoin huoneen 1-2 muun tytön kanssa. Aamuisin huoneessa oli todella kylmä ja hengitys höyrysi, mutta ainakin oli aina seuraa. Pian sen jälkeen työtä vaihdettuani muutin thaimaalaisen ravintolan yläkertaan, jossa kylppärit olivat ankeaakin ankeammat ja huonettani vastapäätä asui thaimaalainen pariskunta vastasyntyneen vauvansa kanssa. En edes tiedä kuinka monta muuta meitä siellä asui. Huone oli ainakin suuri, ilmainen ja lähellä työpaikkaa.

Sen jälkeen olen asunut pari kesää samassa solussa saman ihmisen kanssa Tampereella sekä panikoinut kämppien löytämistä niin Istanbulista kuin Aberdeenistäkin. Aina on asunto löytynyt, usein edes ihmistä näkemättä tai huonetta tsekkaamatta. Vuosi sitten päätin myös ensimmäistä kertaa jakaa asunnon miespuolisen kämppiksen kanssa ja sen ollessa yllättävänkin mukavaa ja rentoa, iloitsin myös saatuani Düsseldorfista solukämpän varustettuna kahdella minun ikäisellä nuorukaisella. Nyt tosin toinen lähti Italiaan työharjoitteluun ja tänään asuntoomme saapui uusi tyttö pariksi kuukaudeksi. Uuden tytön saapuminen ehkä laukaisikin tämän ajatusvirran siitä, miten normaalia minulle oli, että nyt viereisessä huoneessa nukkuu taas yksi uusi ihan tuntematon ihminen. Jos jotain olen oppinut soluasumisen kautta niin sopeutumaan ja tulemaan toimeen. Kaikki tämä elämässäni on niin väliaikaista, että olen vain onnellinen katosta pääni päällä, sängystä ja mieluiten omasta rauhasta. Plussana vielä mukavat kämppikset ja asunnossa vallitseva yhteisymmärrys. 


Ps. En muuten jaksa odottaa, että Iholla-sarja alkaa taas. Jospa tällä kertaa miesten elämän kuvauksen avulla pääsisi niiden mystisten olentojen pään sisälle edes hetkeksi!

maanantai 11. elokuuta 2014

Koukussa

Hölkkäilimme Annan kanssa tänään illalla Reinin vartta kauempana keskustan kiireestä. Oli juuri satanut, laskeva aurinko paistoi voimakkaasti pilvien raosta selkiemme takaa ja ilma oli syksyisen oloinen. Totesin, että onpa nättiä, johon Anna vastasi että nyt kun olis kamera mukana. Niin juuri, itsekin haaveilin täydellisen filtterin avulla luodusta lenkki-illuusiosta, jossa paistaisi hyvä fiilis ja raikas tunnelma. Ehkä hieman hiusten heilautusta, punaisena paistavaa aurinkoa selässä tai sormilla näytettävä peace-merkki sekä kepeä hymy. 

Myönnän sen itsekkin, että olen koukussa sosiaaliseen mediaan. Tässä minä istun oman blogini ääressä kertomassa siitä, miten ihminen voikaan olla koukussa. Myös moni muu blogaaja on viime aikoina nostanut esille sitä, että eletäänkö sitä oikeasti hetkessä vai näkeekö kaiken kameran läpi. En tiedä onko siinä SoMessakaan mitään haittaa, miksi ei voisi kuvata ja kertoa omasta elämästään sekä samalla olla kiinnostunut mitä muut tekevät? On ihana katsella huolella otettuja kuvia, lukea hauskoja päivistyksiä, elää jopa puolituttujen vauvauutisonnea ja tietää mitä läheisten elämässä on meneillään, etenkin kun itse asuu missä milloinkin. Onko kuitenkin välillä hyvä irrottautua ajatuksesta, että joka päivä täytyisi jakaa asioita ja jaksaa olla kiinnostunut muiden asioista? Minä en kylläkään tiedä. Mutta sen tiedän, että siellä lenkillä olisi kyllä saanut upean kuvan. Sitä ei nyt kuitenkaan ole, sillä kokeilin miltä tuntuu nauttia hetkestä vain siinä seurassa, joka minulla sillä hetkellä on.


torstai 7. elokuuta 2014

Yllättävät vastoinkäymiset ulkomailla

Ulkomailla asuminen sekä reissaaminen on jännää ja arkisessakin elämässä kokee paljon arvaamattomia ja yllättäviä hetkiä, joita on mukava muistella sitten vanhana. Mutta entä ne yllättävät vastoinkäymiset? Passista irtoaa kuvasivu reissussa, jalka murtuu, hammas hajoaa, matkatavarat varastetaan. Näinä hetkinä saattaa koti-ikävä helposti hiipiä mieleen ja ainut toivomus mielessä on olla tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa asiat hoituisivat hetkessä. Tai ainakin tietäisit miten hoitaa nämä vastoinkäymiset, etenkin vielä omalla kielellä. Eilen kohtasin taas vastoinkäymisen, joka illalla nukkumaan mennessä nostatti hieman kyyneleitä silmiin. Olisinpa Suomessa, homma olisi jo hoidossa! 


Menimme työporukalla pelaamaan beach volleytä, kuten joka keskiviikko. Jes, uusia tuttuja, mahtava peli ja pisteenkin vielä teimme! Kesken tuuletustani joku pamahtaa kovaa pääni vasemmalle puolelle. Hetken humisee ja sitten tajuan, että kunnossa ollaan. Joku potkaisi pallon päähäni. Ei se mitään, peli jatkuu. Mutta hei, hajosiko minulta hammas? Muutaman kirosanan saattelemana hävisin kentältä pukkariin, jossa seisoin kädet täristen suuni edessä pohtimassa, että uskallanko edes katsoa. Ikävältä se ainakin tuntuu. Katson ja nään, että purukalusto on paikallaan, mutta etuhampaani reuna on todella terävä, eli pieni pala siitä on irronnut. Ensimmäinen ajatus pukkariin juostessani oli, että kai vakuutukseni on kunnossa. Seuraava ajatus on, että minne edes menisin, jos hammas on hajonnut. Kenelle soittaisin? 

Onnekseni asun terveydenhuollon luvatussa maassa ja vaikka tukiverkostoni on täällä tavallaan pieni, saa työkavereilta apua moneen asiaan. Tänä aamuna ensimmäisenä norjalainen vinkkasi hammaslääkärin, jossa puhuttaisiin englantia. Onnekseni pääsen jo huomenna viilailemaan hammastani kuntoon. Eli tällä kertaa loppu hyvin kaikki hyvin, mutta entä jos olisi käynyt huonommin? Elämä on todella arvaamatonta, niin hyvässä kuin huonossa. Ulkomailla asuessa olen vain huomannut, että pienikin asia, kuten odottamaton ongelma hampaan kanssa (kuten viime syksynäkin Aberdeenissä) tuntuu yhtäkkiä todella isolta ja haastavalta. Kärpäsestä ei tule pelkästään oman pään sisällä väännettyä härkästä, vaan se on oikeasti sitä. Miten toimia, minne mennä, kenelle soitan, puhuvatko he englantia, kuka maksaa, mikä vakuutus.. Nämä kokemukset kasvattavat ja vahvistavat, mutta mielelläni pitäisin hampaani!

tiistai 5. elokuuta 2014

Miksi nämä tyynyt ovat väärän kokoisia?

Eilen makasin pitkän iltalenkin jälkeen virkeänä lähemmäs 3 tuntia sängyssä peläten liian aikaista herätystä ja kirosin väärän kokoisia tyynyjä. Siinä aloin sitten pohtimaan asioita, joista olen tähän mennessä pitänyt Saksassa (näin Düsseldorfin näkökulmasta) ja mitkä taas ovat hieman aiheuttaneet ärsytystä. Onnekseni huomasin, että lista kääntyi voimakkaasti positiivisemmalle puolelle. Ensinnäkin, täältä saa rahkaa! Rakastan rahkaa ja nyt liian pitkän lähes rahkattoman kauden jälkeen suorastaan elän sillä. Täällä on myös uskomattoman hyvä julkinen liikenne. Pidän myös siitä, että ihmiset sosiaalisoivat ulkona syömällä sekä juomalla ja että joka paikassa on terasseja. Myös järjestelmällisyys on mieleeni ja se itse asiassa olikin yksi asioista, joita pohdin kun jahkailin, mitä tehdä Saksaan muuton suhteen. Viime viikolla lääkärissä käydessäni aloin kyseenalaistamaan, että oliko tämä sittenkään Saksa, kun lääkäriaikani oli jopa puoli tuntia myöhässä ja he eivät ilmoittaneet minulle mitään odotellessani. Tätä lukuunottamatta mm. metrot ja ratikat ovat aina ajallaan ja paperihommissakaan ei tarvitse onneksi tarvitse vääntää kättä. Täällä on myös Aberdeeniin, Lontooseen ja Suomeen verrattuna halvempi asua. Ja kaupunkina Düsseldorf on ihana; on joki ja jokiranta sekä vanhakaupunki, mahtavat shoppailumahdollisuudet, puistoja ja vähän matkan päässä luulee olevansa ihan maaseudulla (tälle citygirlille ei ehkä se tärkein asia). Ja ensimmäistä kertaa elämässäni asun keskellä Eurooppaa ja monen maan läheisyydessä!

Mikä minua sitten ärsyttää? Esimerkiksi ne tyynyt! Kolmessa muussa maassa asuttuani en ollut henkisesti valmistautunut, että tyynyt olisivat väärän kokoisia. Ne ovat joko isoja neliöitä tai sitten puolikkaita siitä, eli normaaleja tyynyjä huomattavasti pystysuunnassa matalampia. Kun on tottunut koko elämänsä halaamaan tietyn kokoista tyynyä, yhtäkkiä pitääkin pään ja käsivarren väliin mahtua joko liian iso tai säälittävän pieni tyyny. Ja tietysti kaikki Briteistä ja Suomesta tuomani tyynyliinat ovat vääränkokoisia! Tai siis ne ovat oikean kokoisia, tyynyt vain väärän kokoisia. Tämän tyynykriiseilyn lisäksi on muita pieniä asioita, kuten tiettyjen maksukorttien hyväksyminen ja käteisen mukana kantaminen. Myös puhelinliittymien kanssa ei ole yhtä helppoa kuin Suomessa, sillä täällä mennään pääasiassa prepaideilla ja sopivan löytämisessä voi mennä aikansa. Itse en jaksa edes vaivautua enää vaihtamaan, sillä haluan pitää puhelinnumeroni samana. Vaikka netti olisikin puhelimessani aina kuun ensimmäisne viikon jälkeen naurettavan hidas. Näitä pieniä asioita olisi varmaan loputtomiin, mutta mikään ei ole onneksi aiheuttanut totaalista turhautumista! Paitsi ehkä välillä sunnuntait, jolloin alakerran naapurin mielestä ei saisi edes imuroida. Ja että kaikki kaupat ovat kiinni. Vaatii hieman opettelua muistaa ostaa ruoat aina valmiiksi ja sisäistää että sunnuntaina kuuluisi vain koomata. 


Eli hyvin täällä viihtyy! Viikon päästä jo 2 kuukautta takana, mihin aika juoksee!

perjantai 1. elokuuta 2014

Elämää alkuhuuman jälkeen

Ensimmäiset viikot Düsseldorfissa olivat upeita ja elämä tuntui vähän turhankin hyvältä. Upea työpaikka, upeita uusia ihmisiä, upea kaupunki, upea kesä. Minä menin, tein, tutustuin ja tietysti myös ihastuin. Jossain vaiheessa aloin itsekin kyseenalaistamaan, että tälläistäkö elämäni oikeasti on. Voiko tälläinen olo jatkua viikosta toiseen. Ja ei se tietenkään voinut, jossain vaiheessa sitä vain putosi maan päälle ja siitä vielä alaspäin. Niihin aikoihin aloin kyseenalaistamaan valintojani, kyseenalaistamaan Saksaan muuttoa, reppureissun hylkäämistä ja kaikkea mitä olin päättänyt äkillisesti tehdä. Niihin aikoihin kuunneltiin Lana Del Reyn uusinta levyä repeatilla sekä toistettiin yhtä ja samaa angsti-kappaletta päivästä toiseen. Sitten tajusin, että tätä tämä on aina. Joka kerta, kun muutan uuteen kaupunkiin tai maahan, elämä on upeaa ja ympärillä tapahtuu kaikkea niin jännää ja uutta, että suorastaan sokeudun näkemään kaiken arkisen. Sitten totutaan, tiputaan ja ahdistutaan. Onnekseni kuitenkin joka kerta olen huomannut nousevani takaisin jaloilleni.

Kaiken sen alkuhuuman jälkeen elämäni vihdoinkin alkaa palata tuttuihin uomiinsa. Etenkin töistä olen alkanut nauttimaan, sillä vihdoinkin tajuan mitä minä oikein teen ja pystyn toimia jo aika itsenäisesti. Ehkä suurimpana vaikuttajana on se, että minulla on tekemistä koko työpäiviksi enkä enää istu pyörittelemässä peukaloita. Myös urheilu on palannut arkeeni aika voimakkaasti ja olen saanut itselleni ehkä parhaan mahdollisen treenikaverin. Viimeisen kahden viikon aikana olen tainnut tehdä vain yhden lenkin yksin ja kaikki muut treenit Annan kanssa. Olen myös vihdoinkin alkanut tutustumaan trivagolaisiin alkuviikkoja enemmän, mikä tietysti vaikuttaa myös työviihtymiseen positiivisesti. 

Aina varoitellaan kulttuurishokista, mutta itse varoittelisin myös alkuhuumasta ja sen jälkeisestä pudotuksesta. Väittäisin elämäni yhä oleman käsittämättömän upeaa, mutta ensimmäisten viikkojen jännitys on vain poissa. 


Ihanaa viikonloppua kaikille! Omissa suunnitelmissani on levätä, shoppailla ja urheilla. Ihanan arkista!