perjantai 1. elokuuta 2014

Elämää alkuhuuman jälkeen

Ensimmäiset viikot Düsseldorfissa olivat upeita ja elämä tuntui vähän turhankin hyvältä. Upea työpaikka, upeita uusia ihmisiä, upea kaupunki, upea kesä. Minä menin, tein, tutustuin ja tietysti myös ihastuin. Jossain vaiheessa aloin itsekin kyseenalaistamaan, että tälläistäkö elämäni oikeasti on. Voiko tälläinen olo jatkua viikosta toiseen. Ja ei se tietenkään voinut, jossain vaiheessa sitä vain putosi maan päälle ja siitä vielä alaspäin. Niihin aikoihin aloin kyseenalaistamaan valintojani, kyseenalaistamaan Saksaan muuttoa, reppureissun hylkäämistä ja kaikkea mitä olin päättänyt äkillisesti tehdä. Niihin aikoihin kuunneltiin Lana Del Reyn uusinta levyä repeatilla sekä toistettiin yhtä ja samaa angsti-kappaletta päivästä toiseen. Sitten tajusin, että tätä tämä on aina. Joka kerta, kun muutan uuteen kaupunkiin tai maahan, elämä on upeaa ja ympärillä tapahtuu kaikkea niin jännää ja uutta, että suorastaan sokeudun näkemään kaiken arkisen. Sitten totutaan, tiputaan ja ahdistutaan. Onnekseni kuitenkin joka kerta olen huomannut nousevani takaisin jaloilleni.

Kaiken sen alkuhuuman jälkeen elämäni vihdoinkin alkaa palata tuttuihin uomiinsa. Etenkin töistä olen alkanut nauttimaan, sillä vihdoinkin tajuan mitä minä oikein teen ja pystyn toimia jo aika itsenäisesti. Ehkä suurimpana vaikuttajana on se, että minulla on tekemistä koko työpäiviksi enkä enää istu pyörittelemässä peukaloita. Myös urheilu on palannut arkeeni aika voimakkaasti ja olen saanut itselleni ehkä parhaan mahdollisen treenikaverin. Viimeisen kahden viikon aikana olen tainnut tehdä vain yhden lenkin yksin ja kaikki muut treenit Annan kanssa. Olen myös vihdoinkin alkanut tutustumaan trivagolaisiin alkuviikkoja enemmän, mikä tietysti vaikuttaa myös työviihtymiseen positiivisesti. 

Aina varoitellaan kulttuurishokista, mutta itse varoittelisin myös alkuhuumasta ja sen jälkeisestä pudotuksesta. Väittäisin elämäni yhä oleman käsittämättömän upeaa, mutta ensimmäisten viikkojen jännitys on vain poissa. 


Ihanaa viikonloppua kaikille! Omissa suunnitelmissani on levätä, shoppailla ja urheilla. Ihanan arkista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti