tiistai 12. elokuuta 2014

Solusta soluun

Iholla-ohjelman sarjamuuttaja Patrickin innoittama laskimme äitini kanssa kesän alussa monessako asunnossa olen 24-vuoden elämäni aika ehtinyt asua. Ensimmäiset 16 vuotta kuluivat aika samoissa maisemissa ja siitä se sitten lähti vyörymään. Aluksi asuin serkuilla, pian kuitenkin muutin ensimmäiseen soluun. Ensimmäisen soluasunnon jälkeen olen ehtinyt kokea laskujeni mukaan 10 soluasuntoa ja 2 yksiötä. Tähän päälle vielä mm. satunnaiset pubiasumiset ja poikaystävien luona asumiset. Olen jakanut keittiöt ja kylppärit kevyesti yli 20 tuntemattoman ihmisen kanssa ja välillä taistellut niin siivousvuoroista kuin eri kulttuurien aiheuttamista ongelmista. Lontoossa työskennellessäni asuin pubin takapihalla olevassa asunnossa (tätini muistaakseni kuvaili tätä vajaksi paikan nähtyään), jossa jaoin huoneen 1-2 muun tytön kanssa. Aamuisin huoneessa oli todella kylmä ja hengitys höyrysi, mutta ainakin oli aina seuraa. Pian sen jälkeen työtä vaihdettuani muutin thaimaalaisen ravintolan yläkertaan, jossa kylppärit olivat ankeaakin ankeammat ja huonettani vastapäätä asui thaimaalainen pariskunta vastasyntyneen vauvansa kanssa. En edes tiedä kuinka monta muuta meitä siellä asui. Huone oli ainakin suuri, ilmainen ja lähellä työpaikkaa.

Sen jälkeen olen asunut pari kesää samassa solussa saman ihmisen kanssa Tampereella sekä panikoinut kämppien löytämistä niin Istanbulista kuin Aberdeenistäkin. Aina on asunto löytynyt, usein edes ihmistä näkemättä tai huonetta tsekkaamatta. Vuosi sitten päätin myös ensimmäistä kertaa jakaa asunnon miespuolisen kämppiksen kanssa ja sen ollessa yllättävänkin mukavaa ja rentoa, iloitsin myös saatuani Düsseldorfista solukämpän varustettuna kahdella minun ikäisellä nuorukaisella. Nyt tosin toinen lähti Italiaan työharjoitteluun ja tänään asuntoomme saapui uusi tyttö pariksi kuukaudeksi. Uuden tytön saapuminen ehkä laukaisikin tämän ajatusvirran siitä, miten normaalia minulle oli, että nyt viereisessä huoneessa nukkuu taas yksi uusi ihan tuntematon ihminen. Jos jotain olen oppinut soluasumisen kautta niin sopeutumaan ja tulemaan toimeen. Kaikki tämä elämässäni on niin väliaikaista, että olen vain onnellinen katosta pääni päällä, sängystä ja mieluiten omasta rauhasta. Plussana vielä mukavat kämppikset ja asunnossa vallitseva yhteisymmärrys. 


Ps. En muuten jaksa odottaa, että Iholla-sarja alkaa taas. Jospa tällä kertaa miesten elämän kuvauksen avulla pääsisi niiden mystisten olentojen pään sisälle edes hetkeksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti