sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Suomivieraita joka kuussa

Kuten jo aiemmin olen todennut, on ihanaa kun minua käy moikkaamassa tutut naamat Suomesta tai muualta. Vaikka suomivieraat ovatkin ruisleipävarastoni kannalta aika tärkeitä osapuolia, muuttavat he myös arjestani hetkessä lomailua. Totesinkin lauantai-iltapäivällä Suomesta saapuneille veljelleni ja hänen tyttöystävälleen, että vaikka olinkin perjantaina töissä, tuntuu että olisin lomaillut jo pidempään. Vieraiden käydessä haluaa tietysti myös näyttää paikkoja ja mahdollisesti tehdä asioita, joita ei itse ole vielä ehtinyt tekemään. Tomi ja Ulla saapuivat jo keskiviikkona illalla, joiden jälkeen olemme ehtineet käydä Hollannissa Roermond Outletissä, kiertää vanhaa kaupunkia, syödä monta burgeria ja paljon jäätelöä. Samalla kun minä olin töissä, he ehtivät käydä Mediasatamassa, Reinin tornissa ja lähteä jopa Kobleziin asti. Näiden lisäksi kävimme katsomassa 30 000 muun ihmisen kanssa Düsseldorf-Leipzig jalkapallo-ottelun. Muutamaa päivää aiemmin vieraani olivat huomanneet telkusta, että Düsseldorfissa pelaa myös suomalainen Joel Pohjanpalo, joka tietysti nosti meidän intoa entisestään. Ja tietysti Pohjanpalo teki maalin! Takana on siis todella hyvä viikonloppu!



Seuraavaksi voikin alkaa odottelemaan ensi kuussa vierailevaa serkkuani!

torstai 25. syyskuuta 2014

Joulu lähestyy

Taas on se aika vuodesta, kun pitää alkaa miettiä joululomaa, joululentoja ja jouluvapaita. Ja tietysti hieman myös piparkakkutaikinaa, sillä se on perheen, loman ja rauhassa olemisen lisäksi yksi joulun kohokohtia. No minä mietin ja pohdin ja katselin lentoja, kunnes vihdoinkin tänä aamuna siirsin parhaat mahdolliset ostoskoriini. Lennän taas kerran suoraa Vaasaan, suoraa Düsseldorfista. Ja vieläpä tosi hyvillä ja nopeilla yhteyksillä. Luksusta!


Tänä vuonna tein kuitenkin poikkeuksen, sillä en lennäkkään Helsingistä pois, vaan aion pitää koko loman ajan majapaikkaani Pohjanmaalla. Viime kesäkuussa Saksaan lähtiessäni kirjoitinkin siitä, kuinka kotona on niin hyvä olla ja kuinka pahalta tuntuu lähteä sieltä aina niin pian pois. Nyt tein jo hyvissä ajoin päätöksen, että tänä jouluna keskityn kotona olemiseen, perheeseen ja mahdollisesti vieraileviin sukulaisiin. Tuntuu oudolta mutta niin rentouttavalta ajatukselta, että viettäisin kokonaiset 3 viikkoa aakeissa laakeissa maisemissa ilman kiirettä minnekkään. 

Tänä vuonna saisi sitten olla lunta ja pakkasta Suomessa! Saksassa en sitä kaipaa.

Kuva: weheartit.com

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kiitos kannustuksesta

Muistan kun olin yhdeksännella luokalla ja englannin tunnilla tuli puhetta siitä, että minä aion hakea englannin kieliseen lukioon. Jo naperosta asti tuntemani naapurin poika naurahti, että hei mitä sä sinne, sullahan on surkeempi enkku kun mulla. Onneksi se oli tuttu naapurin kloppi ja osasin asennoitua häneen vain hymähtämällä. Ennen kuin ehdin kuitenkaan hymähtää, englannin opettajamme totesi jotain todella kannustavaa ja minua puolustavaa. En ihan tarkalleen muista mitä hän sanoi, mutta muistan hänen todenneen, että Jennillä on kuitenkin halua oppia. Ja en minä sentään toivoton tapaus yläasteella ollut, sillä 13-vuotiaana koettu 3 viikon kielikurssi etelä-Engalnnissa oli kasvattanut minussa kyltymättömän halun oppia englantia kuin se olisi äidinkieleni. 

En todellakaan tiedä miksi aloin pohtia asiaa aamulla metrossa, mutta jotenkin olin yhtäkkiä todella kiitollinen englannin kielen opettajalleni. Kun muut naurahtelivat kunnianhimoisille tavoitteilleni lähteä suorittamaan koko lukio englanniksi 230 kilometrin päähän kotoa, ilman sen kummempaa kielikokemusta, hän kannusti minua. Ja hän oli juuri ehkä se paras mahdollinen henkilö kannustamaan, sillä hän uskoi, että minun kielitaidoillani tulen selviämään. Tai ehkä juuri sillä halulla.

Oli miten oli. Minä suoritin lukion englanniksi. Etenkin ensimmäinen vuosi oli rankka, sillä uusien asioiden lisäksi opettelin englannin kieltä. Muistan kuinka istuin sanakirja kourassani opettelamassa useita aineita. Samalla kun opettelin mannerlaattojen sijantia, kemiallisia yhdisteitä, kasvibiologiaa tai matematiikan kaavoja, opettelin myös mitä nämä kaikki vieraat englannin kieliset sanat edes olivat. Jotenkin kuitenkin selvisin kursseista läpi, aikaahan se vei. Ajanpuutteen lisäksi minulla oli kuitenkin se halu, tuki ja kannustus, jotka auttoivat loppuun.

Tänään olen todella kiitollinen siitä kannustuksesta, jota olen saanut. Etenkin omien vanhempieni kannustus läpi tuskaisten opparikausien ja vaikeiden lukiotenttien on ollut korvaamaton. Vaikka asummekin eri maissa,  ei se ole kuin yksi viesti, joka saattaa muistuttaa siitä, että kyllä minä tähän pystyn. Jos totta puhutaan, ilman monen osapuolen kannustusta tuskin olisin tässä tänään. Vaikka olen kunnianhimoinen, ei luotto itseeni aina riitä. Siksi tarvitaan tukijoukot.

Kannustavaa tiistaita kaikille!


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Aikahyppelyä

Latasin muutama päivä sitten puhelimeeni Timehop -sovelluksen, jonka avulla pystyn näkemään minun eri sosiaalisten medioiden sekä puhelimeni kuvagallerian keräämät hetket eri vuosien takaa. Jotenkin en ole aiemmin syttynyt asialle, mutta nyt kun aloin selailemaan kuvia taaksepäin niin tajusin, että miten huikea tämä sovellus onkaan. Olen myös tunnustetusti surkea hetkessäeläjä ja palaan jatkuvasti menneeisiin aikoihin, joten tämä sovellus on enemmän kuin sopiva minulle. Sovelluksen avulla siis pystyy muistelemaan ihania hetkiä, mutta samalla myös huomaamaan miten elämä on vienyt eteenpäin. Itse tällä viikolla olen palannut Vietnamiin (1 vuosi), Helsinkiin (2 vuotta), Istanbuliin (3 vuotta), juuri opiskeluni aloittaneena Aberdeeniin (4 vuotta) ja juuri Suomesta pois lähteneenä Lontooseen (5 vuotta). Etenkin syksyt ovat olleet elämässäni jo useamman vuoden ajan suurinta muutosten aikaa ja ehkä siksi tälläinen ajassa hyppely juuri nyt tuntuukin niin mukavalta. Se myös kannustaa ajattelemaan, että mitä kaikkea elämässä voi olla vielä edessä. 



lauantai 20. syyskuuta 2014

Minä ostin ruokaa

Uuteen ympäristöön muuttaessa kestää aina aikansa, että sopeutuu ja löytää kaiken tarvittavan, kuten esimerkiksi lähimmät ruokakaupat. Uuteen maahan muuttaessa haasteena on myös uudet ruoat, vieraat brändit, epäselvät ruokapaketit ja minun tapauksessani vielä vieras kieli. Annan itselleni aina tietoisesti aikaa ennen kuin alan vaatia täyttä jääkaappia ja parempia ruokavalintoja. En tosin odottanut, että siinä menisi kolme kuukautta. Nämä viimeiset kolme kuukautta olen kiireen ja laiskuuden vuoksi elänyt pääasiassa työpaikan salaateilla, kaurapuurolla, rahkalla, Suomesta tuodulla ruisleivällä, munakokkelilla ja take away ruoalla. Välillä on tullut Annan kanssa tehtyä ruokia yhdessä, mutta kotona en ole pannulla paistanut lettujen ja munakokkelin lisäksi mitään muuta. Tämä on mielestäni aika outoa, sillä viime keväänä söin päivittäin ruoaksi kanaa, kalaa tai lihaa. 

Nyt on kuitenkin tämä ongelma korjattu. Fillaroin tänään 5 minuutissa ensimmäistä kertaa Aldiin ja ostin järkyttävän määrän ruokaa. Pakastin on nyt täytetty kanalla ja kasviksilla, jääkaapissa odottaa jauheliha huomisiin lihapulliin. Ostin myös purkkiruokaa laiskojen päivien varalle ja aion alkaa myös kuljettamaan eväitä ahkerammin töihin. Aiemmin jotenkin ei vain ole ollut aikaa ja energiaa suunnata tuonne erittäin halvan ruoan kauppaan, sillä arkisin se sulkee jo kasilta ja sunnuntaisin se ei tietenkään ole ollenkaan auki. Muutenkin lähimmät ruokakaupat ovat väärissä suunnissa ja ärsyttävän matkan päässä.


Jokohan tässä olisi viimeinen arkinen asia, joka vihdoinkin on muuton jälkeen kunnossa? Nyt kun vain ehtisi useammin käymään kaupassa, etenkin tuolla pyörällä sinne pääsee hetkessä. Ja täysien kauppakassien kanssa on helppo rullata alamäkeä kotiovelle asti.

torstai 18. syyskuuta 2014

Yhtä kielikurssia koko elämä

Saksaan kolme kuukautta sitten muuttaessani en osannut laskea saksaksi edes kymmeneen. Nyt osaan, sillä joku opetti minulle sen kympin. Tällä hetkellä osaan myös paljon muitakin sanoja, vaikka saksan kielen kurssi on minulle vieläkin vain Joskus sitten-projekti. Kun työskentelee täysin muilla kielillä ja suurin osa täällä olevista ystäväni ei puhu saksaa, en ole kokenut sitä niin ajankohtaiseksi. Moni täällä on sanonutkin, että paras tapa oppia kieli on aloittaa parisuhde saksalaisen kanssa. Mene ja tiedä, en ole vielä kokeillut. 

Mutta kuten sanoin, olen maahan muuton jälkeen oppinut useita sanoja. Osaan tilata viinit ja pretzelit sujuvasti, jos minulta ei kysytä vastakysymyksiä. Tuo ruokasanasto onkin se vahvin osaamisalueeni. Tarvitseeko ihmisen edes muuta osata? Ymmärrän myös jos joku kysyy, että enkö puhu saksaa ja vastaan siihen jo päivittäiseksi toteamukseksi muodostuneen Sorry, no German. Ja ymmärrän, jos joku kysyy, että mitä kuuluu. En vain tosin tiedä mitä siihen pitää vastata.. Päivät jolloin olen töissä, jossa en kuule sanaakaan saksaa ja vietän illan suomalaisen Annan kanssa, eivät kuitenkaan edistä oppimistani hurjasti. Ja näitä päiviä on paljon. Mutta silti pieniä sanoja tarttuu sieltä ja täältä. Myös osa sanoista on helppo ymmärtää englannin ja ruotsin kielen vuoksi. Ymmärrän esimerkiksi suihkun (Dusche) ja mehun (Saft), kiitos ruotsin.

Mut tällästä tää meikäläisen arki on. Jatkuvaa kielikurssia, arvailua ja Anteeksi en puhu saksaa -lauseen toistamista englanniksi. Mutta jotenkin en ole vieläkään kokenut osaamattomuuttani ongelmaksi. Kiitos saksalaisten, jotka puhuvat englantia!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Myöhäiset, hitaat aamut


7.30: Mitä tapahtuu? Hetken uni ja herätyskellon ääni sekoittuvat. Onneksi kello on vasta näin vähän, voin torkuttaa hetken. Vai pitäisiköhän nousta? Lasken nopeasti, että jos nyt nousen, olen töissä jo 8.30 aikoihin. Se on noin puolitoista tuntia aiemmin kuin oma tiimini yleensä saapuu paikalle. Silmät siis kiinni, vaikka hiljainen työympäristö houkutteleekin. Seuraavat 30 minuuttia sammutan torkun 3 minuutin välein. 

8.15: Mitä tapahtui? 10 kerran torkut meni ohi ja varaherätys soi. Silmät ummistuvat vielä hetkeksi ja herään paniikissa 8 minuutin kuluttua. En omista pommiin nukkumisen jaloa taitoa, vaan herään aina juuri niin, että ehdin ajoissa paikalle. Taidan nousta vasta puolelta. Siristelevin silmin katson läpi mitä sosiaaliseen mediaan on päivittynyt yön aikana; ei paljon mitään, blogin kommenttiboksikin huutaa hiljaisuuttaan.

8.30: Onneksi kävin illalla suihkussa, säästyy aikaa. Aamulla kuivattu tukka olisi kyllä aika jees, sellainen kivan pöyheä. Nyt päässäni sojottaa vain neljän tötteröä. Tiedättehän, semmoiset kuin Orange is the new black -sarjan Crazy eyes-hahmolla oli sarjan alkupuolella. Lapsena niistä tuli aika mageet kiharat, nyt avatut sykeröt näyttävät vain siltä, että unohdin kammata märän tukkani ennen nukkumaan menoa. Taitaa olla taas nutturapäivä. 

8.53: Avaimet, lompsa ja kännykkä, check. Vielä kolmen kuukaudenkin päästä opettelen mikä kolmesta oven edestä menevästä ratikasta menee kohti päärautatieasemaa. Jes, 704 saapuu juuri ja pääsen sillä nopeasti jopa sen yhden pysäkin matkan. Miksihän muuten ne kolme ratikkaa tulevat aina samaan aikaan? Vihaan niitä aamuja, kun ratikkaa täytyy odottaa 7 minuuttia, sillä samassa ajassa kävelisin. Mutta aina ei vain jaksa kävellä. Rautatieasemalla tuoksuu pulla, kahvi ja etenkin uusi herkkuni Pretzel. Siitä tulee mieleen Simit, tai sen pehmeämpi versio, jonka nimeä en enää muista. Muistan kuitenkin sen, että söin niitä Turkissa asuessani aika monta. Pretzelit jäävät kuitenkin kojuun, sillä töissä minua odottaa rahkapurkki ja laaja murovalikoima. 

9.20: Onneksi metro tuli pian, olen jo perillä. Enää korvat lukkoon saava hissi 15. kerrokseen ja olen perillä. Ainiin, kello on vasta näin vähän, täällähän on vielä aika hiljaista. Päivän mysliksi valikoituu joku muka terveellisempi versio. Ja tietysti ripaus muromysliä. Spesiaaliaamupala, sillä jokainen aamu on aika spesiaali. Cappuccinot koneesta, päivän hesarin otsikot nopeasti läpi ja tsekkailemaan miten pohjoismaissa on eilen etsitty hotelleja.

Hyvää tiistaita kaikille!

Kuva weheartit

lauantai 13. syyskuuta 2014

KEVYIN OMENA-KAURAPAISTOS KOSKAAN

Näin syksyn ja omenakauden tullessa blogini selkeästi yksi suosituimmista postauksista on ollut terveellinen omena-kaurapaistos (löytyy täältä kliklik). Vaikka itse välillä teenkin tuota herkkua omassa keittiössäni, sitä useammin mikrossani pyörii omenanautinto, jonka maku  tuo mieleeni voiset omenapaistokset ilman tietoakaan siitä energiamäärästä. Kyseessä on siis todella kevyt, nopea ja jokaiseen hetkeen sopiva herkku. Tämä mikro-omena-kaurapaistos saattaa olla monelle jo tuttua huttua, mutta tässä aamupalatuokini keskellä halusin sen kuitenkin jakaa.

Laita kulhoon pilkottu omena, kanelia, steviaa ja kaurahiutaleita. Pyöritä mikrossa kunnessa omenat ovat kunnolla pehmenneet. Nauti herkku makeutetun rahkan tai minkä tahansa maitotuotteen kanssa. Itse laitoin rahkaa, soijamaita, steviaa ja päälle kaadoin kaneliset omenat. Nam!



Ps. Tämä on blogini 1000 postaus, vau! Aikalailla tasan 5 vuotta sitten alkoi destination unfamiliar. Ja tänään on myös Saksassa asumisen 1/4 vuosipäivä!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Pohjalta korkeuksiin

Perjantai-iltana keskellä upeita Alppeja, 2600 metrin korkeudessa mojito kädessäni heiluessani alkoi soimaan Aviciin Wake me up. Se kappale toi sekunnissa ison kasan erilaisia muistoja mieleeni tasan vuoden takaa, jolloin olin Vietnamissa. Sen tahdissa tanssitiin Mui Nen tyhjän baarin tanssilattialla erään australialaisen tytön kanssa, silloinkin mojitot kädessä. Kuuntelin myös sitä matkatessani yöbussilla vuoristojen keskellä ja miettien elämääni. Siihen kappaleeseen liittyy siis paljon ihania muistoja, samalla se kuitenkin toi mieleeni sen ajan, kun en tiennyt saanko jatkaa opiskelujani tai miten tulevaisuuteni edes käy. Feilasin siis yhden kurssin kolmantena vuotena ja yliopistoni ei salli sellaista siirtyessä viimeiselle vuodelle. Muistan liiankin tarkasti sen hetken ja sen ahdistuksen tunteen tullessani Helsinki-Vantaan lentokentällä turvatarkastuksen läpi, lukiessani sähköpostin ja romahtaessani maahan itkemään hysteerisesti. Onneksi vieressäni seisoi Iida ja puhelimen päässä järkevänä pysyvä äiti.

Sillä hetkellä viime perjantaina keskellä upeita maisemia, uusia tuttuja, ihania ystäviä ja uskomatonta kokemusta minut valtasi niin käsittämättömän hyvä tunne: yliopisto antoi minulle vielä yhden mahdollisuuden ja olen siinä sillä sekunnilla, valmistuin parhaalla mahdollisella arvosanalla, sain upean työn jo ennen valmistumistani ja kaikki se ahdistus on vain paha muisto enää. On vaikea käsittää miten paljon elämä voi muuttua yhdessä vuodessa. Olen onnellinen, että se muuttui juuri tähän suuntaan.


maanantai 8. syyskuuta 2014

TRIVAGO ON TOUR

Takana on varmasti yksi elämäni ikimuistoisimmista reissuista. Aamusta iltaan upeita kokemuksia, juhlimista, uusia tuttuja, mahtavia maisemia ja suuri määrä univelkaa! Instagramiani seuraavat varmaan jo huomasivatkin, että työmatkamme (trivago on tour) päätyi 10 tunnin junamatkan jälkeen Itävaltaan, Tiroliin. Siellä meitä odotti upea lomakeskus keskellä Alppeja kylpylöineen ja luksusmökkeineen. Osa porukasta majoittui hotelliin, mutta itse pääsin nauttimaan hulppeasta mökistä. Aamumme alkoi joka päivä uskomattomalla aamupalabuffetilla.


Pelkästään majoitus ja ruoka ei ollut viimeisen päälle. Osa porukasta pääsi kokeilemaan koskenlaskua, joka omalta osaltani nousi yhdeksi elämäni jännimmistä kokemuksista. Edes 8-9 asteinen vesi ei hidastanut menoa. Meillä oli hyvä porukka veneessä, tuttuja kavereita ja uusia naamoja. Oma ohjaajamme oli hauska ja antoi meille mahdollisuuden jopa hypätä hyiseen veteen keskellä koskea. Meille oli opetettu, että veneestä pudotessa on tärkeää pitää jalat edellä suojatakseen itseään kiviltä. Opimme myös miten kiskaistaan kaveri takaisin veneeseen. En ensin meinannut hypätä veteen keskellä kohisevaa koskea, mutta kun muutama kaveri loikkasi toiselta puolelta, seurasin itsekkin suurempia ajattelematta perässä. Ympärillä aukesi upeat maisemat, porukkamme lauloi kaikille tunnettuja hittejä niin Backstreet Boysista Gloria Gaynorin I will surviveen. Toinen henkilökohtainen suosikkini reissulta oli, kun nousimme gondolihissillä noin 2600 metrin korkeuteen hienoon ravintolaan, jossa juhlimme yöhön asti. Sieltä siirryimme myöhemin vielä hotellin baariin jatkamaan juhliimista.


Kaiken kaikkiaan reissu oli upea. Sain itseni flunssaiseksi jo alkumatkasta, kun matkasimme Saksan halki Itävaltaan junalla. Kyseessähän oli yöjuna nukkumahyteillä, mutta omat yöuneni jäivät noin tunnin mittaisiksi, sillä junan kahdessa party-vaunussa oli niin kova meno, että nukkumaan ei vain ehtinyt! Kävimme myös viimeisenä päivänä patikoimassa uskomattomissa maisemissa ja nautimme illalla 6 ruokalajin illallisen. Itse hyydyin flunssaisena sänkyyn aikaisin viimeisenä iltana, bileet olivat kuulemma jatkuneet yli kuuteen aamulla. Ensi vuotta odotessessa! 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kiitos tästä päivästä, tai no, oikeastaan koko elämästä

Eilen koitti vihdoinkin ensimmäinen Iholla-sarjan jakso. Muistan kuinka Skotlannissa puolitoista vuotta sitten keväällä jäin koukkuun edelliseen tuottikseen. Miten upeaa onkaan päästä kurkistamaan toisten elämään, yrittää ymmärtää heidän surujaan ja ilojaan. Juuri alkaneen tuotantokauden tekee vielä paremmaksi se, että pääosassa ovat miehet. 

Aiemmista kokemuksista oppineena tiesin, että jakson päättyessä edessä on takuuvarmasti oman elämän pohdintaa. Laitoin ensimmäisen jakson päättäneen kappaleen soimaan ja makasin sängylläni miettien sitä, että miten hurjan jännää minun elämästäni on tullut. Voin ihan rehellisesti todeta, ettei tämä aina ole hauskaa ollut. Kuinkahan monta kertaa olen kyseenalaistanut valintojani? Jatkuvat hyvästelyt, muuttuvat asunnot, ikuinen ikävä jonnekkin ja ystävyyssuhteiden vaikeus on tuonut elämääni paljon haikeutta. Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikista vaikeuksista huolimatta olen vihdoinkin tullut pisteeseen, jossa yhtäkkiä kaikki kolahtaakin paikoilleen. Hamuilin pitkään ilman tiettyä päämäärää. Hain kansainvälistä koulutusta, kokemuksia ja elin sen ajatuksen varassa, että niillä asioilla saisin elämässäni aikaiseksi jotain, millä olisi merkitystä. Eihän sitä nytkään olla lähelläkään maalia, mutta juuri tässä voisi olla hyvä pysähdyspaikka. 

On oikeasti aika huojentavaa huomata, että minulla on vihdoinkin mahdollisuus pysähtyä. On myös aika huojentavaa huomata kuinka paljon elämä voi muuttua lyhyessä ajassa ja kuinka paljon hyviä aikoja on vielä edessä. Jos 24 vuoden aikana olen ehtinyt kerätä kasaan näin upeita, kasvattavia ja vahvistavia kokemuksia, niin mitä elämäni voikaan vielä olla?


maanantai 1. syyskuuta 2014

Jännä reissu edessä

En ole tuonut esille blogissani nykyisen työni etuja. Loppumattomien ja kirjavien olut-, virvoitusjuoma-, hedelmä- ja murovarastojen lisäksi pääsen nauttimaan noin kaksi kertaa kuussa tiimi-iloista. Viimeksi olimme hakusanamainonnan tiimin kanssa pelaamassa rantalenttistä sisähallissa ja syömässä illallista. Pohjoismaisen tiimin kanssa olemme olleet intialaisessa ravintolassa syömässä sekä sotimassa värikuula-aseiden kanssa. Kaikkein jännin, ja selkeästi vuoden odotetuin, tapahtuma on vielä edessä. Keskiviikko iltana noin 400 trivagolaista hyppää junaan ja suuntaamme jonnekkin. Ymmärrykseni mukaan yrityksessä on vain yksi henkilö, joka tietää kohteemme. Aiempina vuosina huomattavasti pienempi ryhmä on lennätetty mm. Kroatiaan ja Sardiniaan. Tänä vuonna kohdetta voi vain veikkailla junamatkan ja aktiviteettien perusteella. Trivago antoi meille kaikille vaelluskengät sekä mahdollisuuden osallistua koskenlaskuun tai vuoristopyöräilyyn. Mentäsiinköhän me Alpeille vai Slovenian upeaan luontoon? Saksassa tuskin pysymme, sillä meillä on koko yö aikaa matkustaa. Spekulaatiota käydään, mutta lukuunottamatta matkan järjestäjää, kukaan ei voi tietää varmasti.

Olemme siis reissussa sunnuntai-iltaan asti. Olemme saaneet ohjeet ottaa mukaan rantapyyhkeen, hyttysmyrkkyä sekä uimavermeet hotellimme kylpylää varten. Tiedämme myös, että jonain iltana pukeudumme parhaisiimme ja nautimme juhlallista illallista. Paljon on siis tiedossa aktiviteettejä ja unettomia öitä. Aiempien vuosien legendaarisia tarinoita kuunnellessa ja videomateriaalia katsoessa ei voi olla oikeasti innostumatta. Huh, että olen täpinöissäni, olisipa jo keskiviikko ilta!