tiistai 25. marraskuuta 2014

Ikuinen kaukokaipuu?

Anna palasi eilen Amsterdamista viikonloppureissulta. Olin jo aiemmin viestien kautta ymmärtänyt, että Dami on niiiiiiiiiiiin upee. Nopean jutustelun jälkeen heitin Annan Amsterdam-muuttohaaveisiin, että meikäläinen seuraa perässä kesällä. Tällainen tunne on minulle jo niin tuttu. Etenkin niin päivinä kun töissä ei jaksa, ärsyttää, hajottaa, puuduttaa, niin mielessäni herää ajatus uudesta muutosta. Välillä päädyn selailemaan työpaikkailmoituksia, niin Suomesta kuin muistakin maista. Viimeksi eilen Amsterdam-keskustelun jälkeen työpisteelleni lysähtäessä heitin Googlen hakukenttään sanat "Amsterdam jobs". Tykkään olla töissä trivagolla ja Düsseldorfkin on aika jees, mutta niin olisi varmaan miljoona muutakin kaupunkia! Tällainen loputon hinku aina jonnekkin, tämä kyltymätön kaukokaipuu, tekee elämästä jännää ja arvaamatonta, mutta myös jollain tasolla aiheuttaa tyytymättömyyden tunnetta siihen nykyiseen tilanteeseen. Täällä on jees, mutta muualla voisi olla vielä mukavempaa

Olen usein miettinyt, että mitä jos eteeni sattuisi hyvä työmahdollisuus uudessa maassa tai kaupungissa. Itseni tuntien lähtisin sukat luistaen sen perään, kamalasti pidemmälle pohtimatta. Juuri tästä syystä minun pitäisikin pysyä niiltä työpaikkasivustoilta poissa ja koittaa olla onnellinen juuri nyt. Tietysti saattaisin ehkä missata jonkun työmahdollisuuden, mutta hei olen ollut trivagolla vasta pian puoli vuotta! Tunnustelen nyt ainakin kesään, kunnes vuoden sopparini päättyy, että onko kaukokaipuu vielä yhtä voimakas.


Mikähän se on, joka minut sitten joku päivä pysäyttää? Täydellinen työ? Mies? Ihan aidosti toivon, että joku päivä kaukokaipuuni heltyy edes hieman ja kohdistan sen vain matkustamiseen.

5 kommenttia:

  1. Itsellä on ollut samoja fiiliksiä. Taisin jopa aikoja sitten kirjoittaa niistä blogiini. Omalla kohdalla havahtuminen on kuitenkin tullut nyt kesällä kun muutin Tiroliin ja menin töihin. Viihdyn täällä, vaikka työt eivät joka päivä jaksakaan motivoida ja joskus sataa vettä tai muuten vaan masentaa. Olen kuitenkin päättänyt olla onnellinen täällä. Voi olla, että olen ihan hakoteillä, mutta olen tullut viime aikoina siihen tulokseen, että onnellisuus on pitkälti päätös. En ole myöskään sen suuremmin pohtinut kauan aion olla täällä ja minne tämän jälkeen. Nyt kaikki on hyvin ja olen täällä niin pitkään kuin tuntuu siltä, sitten kun ei enää tunnu niin keksitään jotain muuta. Tuntuu olevan monille vaikea tajuta, että näinkin voi suunnitella ulkomailla asumista. Etenkin itävaltalaisilla on suuria vaikeuksia ymmärtää, etten ole suunnitellut Suomeen paluupäivää enkä oikeastaan haluakaan takaisin.

    Pointti taisi hukkua omien pohdintojen sekaan, mutta ei anneta haitata :) Se mitä halusin sanoa on, että et ole yksin ajatustesi kanssa. Kaipuun kanssa voi oppia elämään ja oma päätös siitä miten siihen suhtautuu vaikuttaa paljon. Uskon myös, että paikallisten kavereiden saaminen helpottaa. Silloin on osa yhteiskuntaa eikä kaverit niin helposti katoa. Ulkomaalaisilla kun on helpommin tapana nostaa kytkintä ja palata kotiin tai jonnekin ihan muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paikallisten kavereiden hankinta onkin todella hyvä pointti. Tuntuu, että trivagolla moni on aina halajamassa muille maille ja jatkuvasti jengiä lähteekin. Siinä tietysti alkaa kyseenalaistamaan omaa jumittamistaan tai jopa jämähtämistään.

      Kommenttisi oli kaiken kaikkiaan todella hyvä ja kannustava, iso kiitos :) Ja huojentavaa huomata, että samoja ajatuksia löytyy muualtakin. Ehkä itsekin alan keskittyä onnellisuuteeni ja etenkin tähän hetkeen oikein urakalla.

      Poista
    2. No kiva jos oli jotain apua. Näitä asioita on joutunut itse pohtimaan aika paljon ja omia päätöksiään on saanut selitellä muille loputtomiin asti. Itseä on myös helpottanut kun on löytänyt muiden ulkomailla asuvien blogeja ja pääsee fiilistelemään samoja asioita. Aika pitkälle nimittäin kaikilla ulkosuomalaisilla tuntuu ajatukset kulkevan samaan suuntaan. Jonkilainen kaipuu jonnekin taitanee olla kaikilla :)

      Poista
  2. Tunnistan itseni tekstistäsi. Itseni lisäksi useat ystävät. Tähän päivään mennessä kenelläkään ei pysäyttäjänä ole ollut työ..ainakaan useammaksi vuodeksi. Kyllä se rakkaus on ollut. Ikuinen tai ei, se saa kaukokaipuisemmankin muuttovalmiin henkilön pysähtymään. Ainakin hetkeksi �� A. (Ps. Lueskelen mukavaa blogiasi"jämähtäneenä" kaulokaipuussa. Heh. Vaikka vieläkään en ole sydämeltäni aivan pysähtynyt. Anteeksi vertauskuvani)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai meitä on monia kaukokaipuisia haaveilijoita :) Minustakin tuntuu, että rakkauden eteen ihmiset ovat valmiita tekemään niin paljon, jopa kaukokaipuisetkin jämähtämään :)

      Poista