torstai 11. joulukuuta 2014

Innsbruckin joulumarkkinat

Innsbruckin joulumarkkinat olivat tyyliltään hyvin samanlaiset kuin täällä Düsseldorfissa. Kojuissa myydään kaikenlaista sälää, joulukoristeita, tossuja, pipoja, herkkuja sekä lämmintä ruokaa. Ja kaikkialla tuoksuu glühwein. Kojuista sai tuon lämpimän, maustetun viinin lisäksi muita lämpimiä juomia rommikaakaosta munatotiin. Vaikka markkinat olivatkin siis saman henkiset kuin olin jo aiemmin kokenut, Innsbruckissa markkinoista teki tunnelmallisemmat itse kaupunki. Ympärillä vuoria ja kapeat kadut täynnä kojuja sekä kauniita valoja. Pidin myös Innsbruckin joulukoristeluista, yhdessä hotellissa oli tehty jopa yksi iso joulukalenteri rakennuksen ikkunoista.

Yksi minulle erittäin yllättävä ja täysin tuntematon joulutraditio liittyi Krampuksiin, joita näimme niin Itävallan kuin Italiankin joulumarkkinoilla. Krampukset ovat petomaisia, jopa demonityylisiä hahmoja, jotka kuuluvat alppimaiden kansanperinteeseen. Niiden tarkoitus on rankaista huonosti käyttäytyviä lapsia ja ovat niin Pyhän Nikolauksen vastakohtia, joka taas palkitsee hyvin käyttäytyneitä lapsia lahjoilla. Krampuksia esiintyy kaduilla etenkin juuri Pyhän Nikolauksen päivänä, eli 5. joulukuuta. Itse satuimme juuri nousemaan katutasolta korokkeelle ottamaan kuvia, kun ympärillä alkoi mekkala. Itsekin olin hämilläni näistä todella pelottavan näköisistä hahmoista jotka kulkivat ympäriinsä meteliä pitäen ja mietin vain miten etenkin perinteeseen tottumattomat lapset kokevat tämän. Olin itse erittäin onnellinen seisoessani turvassa korokkeella, en olisi halunnut pedoksi pukeutuneen miehen sattuvan polulleni. Myöhemmin itse asiassa näimme Krampukset ilman päähineitä röökitauolla.


2 kommenttia:

  1. Oih, onpa tunnelmallisia kuvia! Briteissähän on tuollaisia "saksalaistyylisiä" (vaikka tässä ollaankin Itävallassa :) ) joulumarkkinoita kaupunkien keskustassa mutta mun mielestä täällä ne näyttää vaan niin out of place kun ne tarttis just tuollaiset maisemat ympärilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Munkin mielestä juuri kaupunki/maisemat ympärillä tekevät sen tunnelman! Itse koin matkalla joulumarkkinat Münchenin lentokentän terminaalien välissä. Niissä ei ollut mielestäni lainkaan tunnelmaa, sillä ympäristö ei vain ollut sopiva joulumarkkinoille! Toisaalta varmaan Saksan kautta lentäville ja pitkään kentällä oleville markkinat olivat kiva kokemus.

      Poista