tiistai 2. joulukuuta 2014

Puoli vuotta poissa Britanniasta

Hetki sitten kirjoittelin siitä, että olen pian ollut poissa Suomesta puoli vuotta. Sitä ennen kuitenkin, itse asiassa viime sunnuntaina, tuli puoli vuotta täyteen, kun muutin pois Britanniasta. Halusin kirjoittaa tästä jo sunnuntaina, mutta kuun vaihde menikin sängyn pohjalla sairastaen. Nyt olen onneksi jo toipumisvaiheessa ja perjantaina alkava Innsbruckin reissu ei ainakaan tämän takia tule jäämään väliin.

Britanniasta pois muutto on herättänyt minussa yllättävän vähän ajatuksia. Olin odottanut, että tulisin kaipaamaan enemmän asioita, sillä vietinhän maassa kuitenkin noin 3,5 vuotta. Vaikka teoriassa asuinkin siellä lähemmäs 5 vuotta. Suurimmat kaipuut ovat liittyneet turhanpäiväisyyksiin, kuten vaatekauppoihin, tiettyihin herkkuihin (lähinnä jättikekseihin, läääh) sekä eri asioiden edullisuuteen. Yksi isoin asia mitä kaipaan on kieli. Nyt asun maassa, jossa pärjään englannilla, mutta usein huomaan etten ehkä tee ihan kaikkia asioita kielen vuoksi. En jaksa vaivautua yrittämään -tyyppinen ajatus nousee usein mieleeni, oli sitten kyse asioiden selvittämisestä, lääkäriajan varaamisesta, vakuutuksen hankkimisesta tai lähes mistä vaan arkisesta. Britanniassa asuessa sain jatkuvasti kehittää englannin taitojani ja haastaa itseäni arkisessakin elämässä, silti kieli ei kuitenkaan koskaan noussut esteeksi.


Välillä heitän ajatuksen ilmaan, että muuttaisin takaisin, vaikka Lontooseen, töiden vuoksi. Jossain syvällä kuitenkin tuntuu, etten ehkä vielä olisi henkisesti siihen valmis. Pidin Britanniasta, mutta jotenkin se ei loppupeleissä alkuhuuman jälkeen kolahtanut minuun niin kuin olisin toivonut. En kuitenkaan sulje maata mielestäni, jos joku päivä alan vakavasti katsella uusia töitä, sillä kielen vuoksi Euroopan sisällä siellä olisi varmaan parhaimmat mahdollisuudet. Lontoossa vaan vastaan tulisi aika nopeasti kovat elinkustannukset, jotka myös hieman hidastavat haaveiluani.



Britannia-vuodet olivat minulle upea kokemus. Opin kieltä ja poimin sekalaisen, selkeästi britiksi tunnistettavan aksentin (kuulemma minusta kuulee, että olen asunut myös pohjoisemmassa). Sain kansainvälisen Honours-tutkinnon. Opin itsestäni, elämästäni ja etenkin Britanniasta ihan hurjasti. Olen onnellinen ja ylpeä niistä vuosista. Koen yhä vahvasti olevani osa Britanniaa ja osaan useasti samaistua brittien juttuihin. Vaikka Britannia toikin paljon elämääni, on myös helpottavaa huomata, etten ainakaan tällä hetkellä tunne voimakasta ikävää sinne. 

2 kommenttia:

  1. Oon kyllä aika samoilla linjoilla.. voin rehellisesti sanoa, ettei Skotlannista muuton jälkeen ole tullut ikävä asumaan sinne uudestaan. En sano "ei koskaan", mutta on kiva, että on olemassa paikka, johon ei ole heti ikävä :) En voi sanoa, ettenkö välillä haikailisi opiskeluvuosien ja Aberdeenin kaveriporukan perään, mutta varsinaisesti Briteissä asumista en ikävöi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Annika, että joku muukin kokee samanlaisia tunteita. Juuri tuolta minustakin tuntuu. Tottakai ikävöi joitain ihmisiä ja muistelee kaiholla aikoja, mutta ne eivät liity kovinkaan vahvasti siihen maahan vaan juuri niihin hetkiin, ihmisiin ja aikoihin.

      Poista