maanantai 5. tammikuuta 2015

Takaisin Saksaan

Heräsin tänään aurinkoiseen aamuun ja tuijottelin sängyssä aivan pääni vieressä olevasta ikkunasta lomani aamuina tutuksi tullutta lumista pihaa. Ei tehnyt mieli nousta, sillä tämä olisi viimeinen aamu pitkään aikaan, kun näkisin tuon saman tutun maiseman. 

Vaikka Suomesta lähtö ja lomalta arkeen paluu tuntuukin taas kerran lähes ylitsepääsemättömän tympeältä, niin onneksi Saksassa odottaa jännä kevät. Ensin mietin, että eihän tässä ole muita tapahtumia ja reissuja, kuin matka Kaakkois-Aasian, kunnes Anna muistutti myös helmikuussa olevista karnevaaleista. Karnevaalit, etenkin Rein-joen varrella olevissa kaupungeissa, ovat erittäin merkittävä tapahtuma Saksassa ja juhlahumua jatkuu useamman päivän. Alkuvuodesta olisi tarkoitus vihdoinkin käydä myös Amsterdamissa, joka on Düsseldorfista vain muutaman tunnin junamatkan päässä. Myös Belgia ja Luxemburg olisivat aivan vieressä. Maapallon kartoituksen lisäksi ajatus pitenevistä päivistä ja sulista kaduista kummasti nostatti Saksaan paluu intoani. Ja vaikka ulkona onkin tänään nätti aurinkoinen pakkaskeli, niin kyllä tuo lähes -20 astetta saa minut odottaamaan innolla nopeasti lämpiävää kevättä.

2 kommenttia:

  1. Ihan totta. Näinä hetkinä sitä välillä tulee Aberdeeniäkin ikävä - siellä kevät alkoi aina tammikuussa. Täällä Suomessa "pahin talvi" on mitä luultavimmin vielä edessä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta Suomessa toivottavasti ei ainakaan oo enää loskakelejä ja hei, päivätkin pitenee! Mutta joo, minulle aikainen kevät on yksi ulkomailla asumisen lemppariasioista :)

      Poista