keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

KOH RONG SAMLOEM

Vietimme Aasian reissullamme kolme todella seesteistä päivää Koh Rong Samloem -saarella. Kyseinen saari sijaitsee vain 22 kilometrin päässä Sihanoukvillestä Kambodzan rannikolla. Silti se on kuin toinen maailma, jossa yhteys ulkomaailmaan on todella rajattu ja sähköt sekä vesi toimivat vain hetken päivästä. Saaren uskomattomat valko- sekä keltahiekkaiset rannat ja kirkas vesi takaavat paratiisimaisen kokemuksen. Jopa usealla Thaimaan saarella käyneelle Annalle Koh Rong Samloem taisi olla aika upea kokemus. 


Yövyimme hiljaisella Sunset Beachillä, josta löytyi vain muutama majoitusvaihtoehto sekä sukellusyritys. Saaren toiselle puolelle, isommalle ja turistisemmalle (silti todella hiljaiselle) puolelle kulkee maista speed boateja vähän väliä, kun me taas matkasimme lähemmäs 3 tuntia aalloilla keikkuvalla paatilla, joka kulki vain kerran päivässä. Olisimme tietysti voineet ottaa sen 40 minuutin speed boatin toiselle puolelle saarta, mutta reilun puolen tunnin kävely saaren halki viidakossa, siinä helteessä ja suhteellisen haastavassa maastossa, ei ollut kovin innostavaa eikä suositeltuakaan.


Saarella voi tehdä mm. sukellusmatkoja ja snorklata. Itse keskityimme vain vedessä lillumiseen, aurinkoon ja oleskeluun. Yhtenä päivänä kuljimme viidakon halki ensin toiselle puolelle ja sieltä vielä rauhalliselle Lazy Beachille, jota meille oltiin suositeltu. Iltaisin menimme jo yhdeksän jälkeen nukkumaan, sillä auringon laskiessa meillä oli tekemisenä vain oleskelu bungalowissa tai ravintolassa. Tulipahan taas lapsuuden Piirrä ja arvaa sekä Hirsipuu -pelit tutuiksi.


Kaiken kaikkiaan Koh Rong Samloem oli mahtava kokemus. Yksi selkeästi lempparikohteitamme viime reissulla! Koh Rong Samloem on myös huomattavasti hiljaisempi ja rauhallisempi lähellä olevasta Koh Rong -saaresta. Itse emme menneet ollenkaan Koh Rongille ja tapaamamme brittitytöt kertoivatkin, että se saari ei ollut mitään verrattuna tähän upeaa, hiljaiseen paratiisiin.

1 kommentti:

  1. Ihana saari! Me majoituttiin juuri tuonne Lazy Beachille. Edelleen aivan mahtava paikka :)

    VastaaPoista