keskiviikko 6. toukokuuta 2015

KOHTA KAKSKYTVIIS

Lähestyn hurjaa vauhtia elämäni ensimmäistä neljännesvuosisataa. Aloin sen myötä pohtimaan toissayönä (juuri silloin kun olisi ihan oikeasti pitänyt nukkua), kuinka en koe minkäänlaista ikäkriisiä. Olen kuullut ystävieni avautuvan niin kaksvitosen kuin kolmenkympinkin lähestyessä, että apua ikäkriisiä pukkaa, olen jo vanha. Tulin siihen tulokseen, että kriiseily on turhaa, jos kokee olevansa elämäntilanteessa, johon on tyytyväinen ja jota on tietoisesti tai tiedostamattaan tavoitellut. Etenkin näin nuorena, sillä elämästä ei ole eletty (teoriassa) kuin noin kolmannes.

Olen tilanteessa, jossa minulla on Honours-tason tutkinto, työ ja vapaus. Olen siihen todella tyytyväinen. Jos taas aidosti haluaisin olla tämän ikäisenä maisteri tai avioitunut neljän muksun mamma, saattaisin kriiseilläkin. Olisi siihen sitten syytä tai ei. Kokisin olevani jäljessä omassa elämässäni, sillä en olisi päässyt sinne, minne omien ajatuksieni mukaan olisi jo pitänyt päästä. Nyt kun en ole asettanut itselleni tavoitteita, niin miksi kriiseilisin? Mitä edes kriiseilisin? Joskus salaa hiljaa mielessäni toivon, että olisin vaikka kolkytviis, että elämässä olisi jokin selkeys. Mutta eipä tässä kiire ole, hiljaa hyvä tulee vai mitä ne nyt väittääkään. Ja mikäpä sen takaisi, että olisin enemmän tietoinen suunnastani edes kymmenen vuoden päästä.

Ikäkriiseillessä on hyvä muistaa, että ei sillä ole väliä kuinka "pitkällä" muut ovat elämässään, vaan keskittyä siihen, että missä minä haluan olla juuri tällä hetkellä. Kakskytviis tässä paikassa, tässä tilanteessa on aika jees. Tervetuloa seuraava neljännesvuosisata, olen valmis!


2 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu :). Paljon onnea jo näin etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teea, onnitteluista ja kommentista :)

      Poista