lauantai 9. toukokuuta 2015

KULUNUT VIIKKO


1. Maanantai töissä alkoi Nordicsien vohveli -battlellä, jossa Ruotsi, Norja ja Tanska kilpailivat, että kenellä on parhaat vohvelit. Itse tulin lopputulokseen, että ei suuria eroja. Tosin norjalaiset laittavat (kuulemma) vohveleilleen jotain makeaa juustoa. Maistui! 2. Tiistaina torkutin aamulla mukavat 1,5 tuntia ja missasin mahdollisuuden lähteä aamulenkille. Töissä olin ihan naatti ja halusin vain kotiin nukkumaan. Koomasin sängyllä 3 tuntia, kunnes yhtäkkiä arvaamatta minuun iski tuntematon Nyt haluan juoksemaan -tunne. Äkkiä tossut jalkaan ja ulos, ennen kuin fiilis häviää. Juoksin 7 kilometrin lenkin hieman yli 40 minuuttiin, joka itselleni oli kova suoritus. Rheiniä ylittäessä ehdin jopa napata kuvan kauniista auringonlaskusta. Ihanaa, kun pimeys tulee vasta yhdeksän jälkeen! 


3. Tilasin viime viikonloppuna netistä mekon ja se saapui alkuviikolla. Sitä on tullut soviteltua Suomessa olevat ylppärijuhlat mielessä pitäen. Minulle pukeutumisessa vieras väri, mutta jotenkin niin nätin kesäinen. 4. Tänään keittelin vadelma-chia -hilloa. Miten helppoa se olikaan! Kattilaan pakastevadelmia, hieman vettä ja makeutusainetta. Ja kun ne ovat hieman porisseet, marjat murskataan ja sekaan lisätään chia-siemeniä. Helppo, hyvä ja terveellinen hillo!

Kaikesta ei kuvia kuitenkaan tullut napsittua tällä viikolla. Näiden lisäksi kohokohtina on ollut uuden ohjaajan spinning-tunti maanantaisin. Kävin aina ennen tiistaisin, mutta nyt nuo maanantain rääkkitunnit taitavat päihittää aiemman lempparituntini. Kävimme torstaina myös minun mielestäni kaupungin yhdessä parhaassa ravintolassa tiimi-illallisella. En muista koska viimeksi olisin syönyt niin hyvän illallisen! 

Siinäpä se, aika arkinen viikko. Huomenna saapuu Linda ja sen jälkeen loppukuukauteni onkin todella erilainen, edessä on paljon matkustelua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti