maanantai 28. syyskuuta 2015

ERINOMAINEN SUNNUNTAI

Juuri kun viime viikolla ehdin avautumaan saksalaisten sunnuntaiden haastavuudesta, eilinen päivä kumosi kaikki nämä ajatukset. Aamulla matkalla salille huomasin streefood-kojuja, joista kotimatkalla ostinkin aamukahvin. Erinomaisen kahvin lisäksi sain infoa, että tapahtuma jatkuisi iltaan asti. Päätimme siis hieman myöhemmin lähteä etsimään lounasta kojuista ja nauttimaan aurinkoisesta säästä. Matkalla lounastamaan huomasimme ilokseni, että tänä sunnuntaina myös vaatekaupat ovat poikkeuksellisesti auki! Täydellisen syyssään sekä erittäin herkullisen uuniperunan ja brownien lisäksi päivääni kuului siis myös täydellisten Nike-kenkien osto. Ehkä paras sunnuntai aikoihin! Katsotaan pistääkö seuraava sunnuntai paremmaksi, sillä silloin olen haahuilemassa Luxembourgin kaduilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti