maanantai 7. syyskuuta 2015

TRIVAGO ON TOUR 2

Pitkä ja rankka viikonloppu takana, onneksi vain positiivisesti. Tänä vuonna trivago on tour -reissu vei meidät 660 ihmistä pohjois-Saksaan Warndemündeen, joka sijaitsee lähellä Rostockia. Tottakai varmaan kaikki aiemmista vuosista johtuen odottivat, että emme jäisi Saksaan, mutta toisin kävi. Warnemündessä meitä odotti, jo itse asiassa monen veikkaama Yachthafen Residenz Hohe Düne. Venesataman ja rannan vieressä olevasta majoituksesta löytyi satojen luksushuoneiden lisäksi kuuden saunan ja parin altaan kylpylä, useampi ravintola, pari baaria, kioski sekä jopa vaatekauppoja. Huoneeseemme astuessa taisin hieman vetää henkeä, sillä jätti-ison sängyn lisäksi siellä oli pari sohvaa, televisio, kirjoituspöytä ja suihku, josta sai vettä lentämään varmaan joka suuntaan. Tilaa meillä siinä kahden hengen huoneessa ainakin oli!


Reissun aikana oli paljon ryhmäaktiviteettejä, ruokaa ja juhlimista. Tänä vuonna mahdollisuutena oli kokeilla jotain seilaus- tai vesiaktiviteettiä. Myrskyn vuoksi päätimme Annan kanssa skipata varaamamme wind surfing -tunnin ja siirtyä mieluummin kylpylän puolelle. Ihan hyvä valinta, kun kuuli millaisissa pyörteissä muut olivat olleet.

Tänä vuonna meillä oli myös hieman enemmän aikaa ottaa iisisti. Viime vuoden aikataulu oli niin tiukka, että reissulta palatessa olin aivan totaalisen poikki. Tänä vuonna ehdin jopa nukkua keskellä päivää, joka tuli tarpeeseen kun mietti niitä nukkumaanmeno- sekä heräämisaikoja. 


Reissu oli hyvä, vaikka oman kokemukseni perusteella ei vain ylettänyt monessa asiassa viime vuoden tasolle. Rakastan vuorimaisemaa ja etenkin Alppeja, joten viime vuoden asetelma oli minulle vain niin ideaali. Sen lisäksi viime vuonna saimme kokeilla hieman villimpiä aktiviteettejä, kuten koskenlaskua. Mutta kivaa oli, kukapa ei nauttisi lomailusta hyvässä seurassa, hienossa paikassa ja erinomaisessa tunnelmassa!

2 kommenttia:

  1. Ihana biitsi! Tuonne kun pääsisi parina aamuna lenkkeilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, merimaisemat on aina ihania! :)

      Poista