maanantai 30. marraskuuta 2015

KIITOS LOMA, OLIT IHANA

Noniin, viimeinen lomapäivä alkamassa. Lensin eilen illalla Suomeen ja tänään olisi projektina muuttaa väliaikaiseen asuntoon Punavuoreen sekä katsastaa jopa kolme pitkäaikaista asuntoa. Ja nähdä kavereita. Olen ollut tietoinen tästä elämänmuutoksesta jo tuhottoman monta viikkoa ja nyt se on vihdoinkin ihan käsillä. Apua! Eilen lentokoneessa pimeää Düsseldorfia katsellessa tuli kieltämättä tippa linssiin, on se kuitenkin aina vaan rankkaa jättää yksi merkittävä vaihe elämässään taakse. Nyt kuitenkin vielä fiilistelen kulunutta lomaa, joka meni kummallisen nopeasti. Kuukausi vain humpsahti ohi, kuten lomilla on tapana. Tällä lomalla tein kaikkea kivaa, tietysti.

Ensin vietin viikon Suomessa, kävin porukoilla ja kirjoitin sopparin ihanaan väliaikaiseen asuntoon Punavuoressa. Tsekkasin tulevan toimistoni ja nautin aurinkoisesta Helsingistä. Fiilistelin kaupunkia, josta tulisi taas pian asuinkaupunkini. Oli mukava käydä visiitillä ennen loskaa, silloin on helpoin vakuuttaa itsensä oikeasta päätöksestä. Sama kuin kirjoittaa kesällä työsoppari talvella alkaviin töihin.


Sen jälkeen lensin Budapestiin, kävin Wienissä ja Innsbruckissa. Ne kaikki olivat ihania. Ah, sitä säätä ja lämpötiloja! Voiko marraskuussa ulkona olla yli kaksikymmentä astetta? Näköjään voi! Koko reissu meni jotenkin todella mutkattomasti. Oli varaillut useita lippuja busseihin, juniin ja lentoon. Ja kaikki vain meni putkeen ilman mitään turhaa ja stressaasaa säätöä. Ihanaa! Fiilistelin tuolla reissulla elämää jotenkin tosi paljon, semmoista onnellista ja vapaata omaa-aikaa.


Sitten nopean Saksassa pyörähdyksen jälkeen Strasbourgiin. Se oli niin söpö, mutta kylmä kaupunki! Kelit tippuivat parissa päivässä Innsbruckin 21 asteesta lähes nollaan. Talvitakki olisi ollut ihan kiva, mutta kyllähän siellä ilmankin selvisi. Onneksi ehdin käymään Strasbourgissa, koska en tiedä olisiko muuten koskaan matkustanut kyseiseen kaupunkiin.


Viimeinen viikko Saksassa meni univelkoja kirien, kokkaillen, chillaillen, shoppaillen, ystäviä nähden ja ihan vaan laiskotellen. Kävin lenkillä, tein kreisin kotijumpan ja leivoin sämpylöitä jopa kahdesti. Tuli käytyä leffassa ja ostamassa asioita, jotka on Saksassa edullisempia. Ja Amsterdamissa sekä Münsterissä päiväreissuilla! Mietin, että pitäisikö tähän väliin vetää vielä joku pikamatka, vaikka Sveitsiin tai jonnekkin vielä kauemmas. Onneksi päätin lepäillä, koska tuleva vaihe on varmasti todella voimia vievä. Ja kyllähän lomalla pitää ehtiä nukkumaan paljon ja tietysti sekoittamaan päivärytmi täysin!

Siinä se loma sitten oli. Jos totta puhutaan, voisin ottaa toisen samanlaisen perään ja lentää lämpöön Aasiaan. Vaikka Filippiineille. Tai jos ihan ihan totta puhutaan, voisin ensin tutustua huomenna alkavaan työhöni, koska sekin tuntuu tällä hetkellä aika ihanalta ja motivoivalta. Yleensä loman lopussa alkaa semmoinen ahdistava tunne, että apua kohta tämä on ohi. Nyt ei ole sellaista iskenyt. Loma siis tepsi, olen valmis töihin!

4 kommenttia:

  1. Ihania fiilistelykuvia! Minäkin juuri palasin lomalta ja siltä tuntuukin, jet lagista heti ensimmäiseksi kärsimään :D Tsemppiä asunnon löytämiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän se seuraava koti jostain löydy :) tsemppiä jetlagin voittoon!!

      Poista
  2. Kiva, että olet nyt energiaa täynnä ja valmiina töihin! Oli se loma sitten tosiaan onnistunut :). Mukavan rentouttavan kuuloinen reissu olikin. Tervetuloa Suomeen ja onnea uusiin tuuliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Teea :) Rentouttava olikin ja hyvä niin, edessä voi olla jänniä ja stressaavia aikoja!

      Poista