lauantai 12. joulukuuta 2015

KAKSI VIIKKOA SUOMESSA - MIKÄ FIILIS?

Fiilis on hyvä. Ajoittain hämmentävänkin hyvä. Olen törmännyt useaan kertaan kysymykseen, että tulinko Suomeen mielelläni. Ja vastaus on aina, että todellakin. Ensimmäistä kertaa elämässä pimeys ei haittaa, ei tuo jatkuva vesisadekaan. Ja päivinä kun työpöytäni äärestä katselen meren päällä möllöttävää aurinkoa, tunnen olevani poikkeuksellisen kiitollinen ja onnellinen. Uskon, että tulin pisteeseen, jolloin Suomeen tuleminen oli luonnollista ja tarpeellista. Olin jollain tasolla valmis jättämään sen tietynlaisen levottoman ja epävarman seilauselämäntavan taakse ja nauttimaan niistä perusasioista, joihin kuuluu yksiöelämä, äiti ja iskä pelkän (mutta pitkän) bussimatkan päässä, tutut ystävät, oma ihana ja uniikki äidinkieli sekä helpottunut arki. Näiden asioiden vuoksi elämäkin tuntuu helpommalta. Ehkä suurin arkeen vaikuttava tekijä onkin ollut kielimuuriton kanssakäyminen myyjien, hammaslääkärin vastaanoton tai vaikka satunnaisten ratikkapysäkillä hengailevien ihmisten kanssa. 


Asun tällä hetkellä Punavuoressa ja voi elämä miten kaunis tämä kaupunginosa onkaan. Muutamana aamuna olen herännyt kuudelta juostakseni vain katuvalojen valaiseman Punavuoren ja Ullanlinnan läpi. Kuu on yhä ollut taivaalla mustan meren yllä ja pienet lähisaaret erottuneet heikon valaistuksen avulla. Muistan, kun joskus alussa Saksassa fiilistelin rakennusten kauneutta. Nyt muistan, että täältäkin niitä löytyy. Joka arkipäivä saan kävellä myös jouluvaloin valaistua Esplanadia töihin kauppatorille ja vaikka piipahtaa Senaatintorille Tuomaan markkinoille. Tiistaina Sibeliuksen päivänä menimmekin markkinoille lounaalle ja katselimme auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, kun satapäinen kuoro ja sadat ihmiset yleisössä lauloivat Finlandia hymnin. Tälläiset pienet hetket lenkkeillessä Ullanlinnan läpi, nauttiessa joulumarkkinoista ja ihan vaan istuessa pienissä suloisissa kahviloissa (kuten juuri nyt) tekevät elämästäni nyt jotenkin niin uskomattoman hienoa. 

Myös joku viikko sitten kirjoittelin Uusien ystävien Facebook-ryhmästä. Sekään ei jäänyt vain ajatustasolle. Olen tavannut sieltä muutamia mukavia tyttöjä, ollut isolla porukalla Kallion kuppilassa, joulumarkkonoilla, syömässä. Tänään illalla menemme minun ja toisen tytön järjestämänä pelaamaan rantalentopalloa ja illalla juhlimaan tiistaina tapaamani tytön ja hänen kavereiden kanssa. Kun arki täyttyy mukavista hetkistä ja muuton jälkeen en ole jäänyt yksin nyhjäämään, kaikki tuntuu todella valoisalta. Suuri osa tytöistä asuu Kalliossa ja kuukauden päästä sinne muuttaessani, aion mennä kaikkeen vieläkin aktiivisemmin mukaan. 

Joku varmaan ajattelee, että siellä se Jenni nyt elää jotain kuherruskuukautta Helsingin ja Suomen kanssa. Sekin voi olla totta. Kun viime uutenavuotena vuoden vaihtuessa päätin, että haluan elämäni muuttuvan ja istutin ensimmäistä kertaa päähäni ajatuksen, että mitäpäs jos muuttaisin Suomeen, alkoi henkinen valmistautumisprosessi. Ensin puoli vuotta sitä haudottuani ja toisen melkein puoli vuotta odotellessani, ehdin jo saada itseni aika valmiiksi, kypsäksi. Eli nyt täällä ollessani en yllättäen kaipaa Saksaa ja sitä elämää. Siinä oli paljon hyvää, mutta paljon haastavaa. Tästä kirjoittelen joku toinen kerta. Koska muuten tästä jo romaaninpituisesta postauksesta tulisi vieläkin pidempi. 

Kaiken kaikkiaan, oli kuherruskuukausi tai ei, tämä kaupunki tuntuu tällä hetkellä maailman parhaalta. Mukavaa viikonloppua tyypit! :)

2 kommenttia:

  1. Vau! Olipa ihana postaus Suomesta. Itsellä tuo henkinen valmistautuminen Suomeen paluuseen on käynnissä ja enpä voisi olla enempää fiiliksissä. Uusi koti mutta kuitenkin vanhat tutut ympyrät odottavat. Kuherruskuukausi tai ei, postaus sai mut tosi hyvälle tuulelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa, että kolahti! Etköhän osaa Suomeen muuttaessa sitten samaistua näihin ajatuksiin :)

      Poista