torstai 3. joulukuuta 2015

PÄIVÄ AMSTERDAMISSA

Viime viikolla vietin päivän Amsterdamissa. Yhdessä Euroopan lempikaupungeistani. Voisin jopa hitusen väittää, että viihtyisin siellä myös asukkaana. Kaupunki on erittäin kansainvälinen ja juuri sopivan kokoinen. Se on täynnä sympaattisia kahviloita, pieniä putiikkeja, kivoja sisustusliikkeitä, second hand -myymälöitä. Ja onhan se niin kaunis! Ainut kurja puoli mielestäni on kaupungin ihan keskusta, joka houkuttelee puoleensa tietynlaista turismia. Mutta se siitä, ainakin näin aurinkoisena päivänä Amsterdam näytti taas parastaan!

Alunperin olin varannut bussiliput Amsterdamiin keskiviikolle, mutta viime viikonloppuna päädyin kuitenkin vaihtamaan ne torstaille. Ja se kannatti, sillä keskiviikon kurjan kelin sijaan pääsin nauttimaan aurinkoisesta Amsterdamista. Aloitin päiväni ihanassa Ivy & Bros -kahvilassa aivan kaupungin ytimessä. Ainoana asiakkaana ennen lounasaikaa sain nauttia hollantilaisen omenapiirakan (nam!!) lisäksi kahvin, johon oli taiteiltu jopa miehen kasvot. Valitettavasti kameralla en tajunnut ottaa tästä kuvaa, instagramissani se tosin vilahti viime viikolla.

Aamukahveilta suuntasin puolen tunnin kävelyn päässä olevaan Hutspot-myymäälään, jossa myytäisiin laadukkaita vaatemerkkejä. Netissä kauppaa mainostettiin sanoilla hipsteri, jota se ehkä hieman olikin. Matkalla myymälään kuljin viime kevään reissulta tutun Utrechtsestraat-kadun läpi, jonka ympäriltä löytyy paljon sympaattisia puoteja, putiikkeja ja kahviloita. Hutspotiin päästessäni minulle infottiin sen olevan poikkeuksellisesti kiinni ja ohjattiin toiseen myymälään kaupungin toisella puolella. 

Päivä hujahti nopeasti ohi valokuvatessa ja shopatessa. Olisin voinut kierrellä niitä kauppoja vielä toisenkin päivän, niin mukavaa se oli. Ehkä joskus uusiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti