perjantai 26. helmikuuta 2016

00500 HKI

Olen viettänyt koko viikon sohvan pohjalla (sänkyni on parvella, jee!) sairastaen. Tuossa kuitenkin apteekissa ja postissa piipahtaessa pysähdyin kotitaloni eteen. Siinä minä taivaalta tulevan sohjon läiskiessä naamaani mietin taas kerran, että Vau mikä elämä. Että olipas ihana valinta muuttaa Suomeen. 

Muutin tammikuussa tutulle alueelle Kallioon/Sörnäisiin. Asunnon etsinnässä sattui aikamoinen tuuri heti ensimmäisenä päivänäni Suomessa. Kiersin katsomassa kolme ihan sopivaa asuntoa ja kaikkia niitä minulle tarjottiin. Olin päättänyt tehdä päätöksen iltaan mennessä, jolloin entinen työkaverini yhtäkkiä laittoi viestiä vapautuvasta asunnostaan. Kiidin katsomaan asunnon samana iltana, soitin vuokranantajalle ja sovin sopparitapaamisen. Alle 24 tunnin Suomessa olon jälkeen olin löytänyt itselleni kodin. Eikä minkä vaan kodin, vaan juuri itselleni sopivan. Hieman yli 28 neliötä puhdasta rakkautta, juuri siinä alueella, jonne halusinkin. Monta kertaa miettinytkin, että olipas ajoitus ja tuuria. (Ps. Kuvat vanhoja, flunssassa voin vain haaveilla perjantaiviineistä.)


Muuttoa sai kuitenkin odotella reilun kuukauden. Ensimmäiset fiilikset tässä kodissa olivat aika ihanat. Täällä on iso parvi, sen alla mukavan kokoinen keittiö. Eteisestä mennään sopivan kokoiseen kylppäriin ja kaiken tämän lisäksi asuntoon jää erittäin mukavasti elintilaa. Tämä on koti, jonne on aina mukava palata. Kaiken tämän ihanuuden lisäksi pakko vielä todeta, että onpas muuten ihanaa asua yksin! Jotkut tykkäävät, ettei asunnossa joudu olemaan aina yksin. Mutta minusta on juuri täydellistä saapua kotiin, tietäen että pääsen olemaan yksin, jos niin tahdon. 

Rentouttavaa tai reipasta viikonloppua! Minä koitan vielä lepäillä tämän flunssan pois.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

BLOGILOMA

Ajoittain mieleeni on muistunut, että minullahan on blogi. Niinä hetkinä olen kuitenkin miettinyt, että mitäs sinne muka kirjoittaisin ja sitten koko ajatus on haihtunut kiireeseen. Seuraakohan tätä vielä joku?

Usein aktiiviset blogaajat puhuvat blogilomista, kirjoituslukoista ja muista haasteista kirjoittajan arjessa. Jonkun tällaisen tässä kai kävin läpi. Ehkä pienen identiteettikriisin blogini suhteen, joka oli viime vuosina muotoutunut täysin matkablogiksi. Omasta elämästäni matkustelun ympärillä pystyi vain lukea sivulauseissa tai rivien välistä. Mistä siis nyt kirjoittaisin, kun elämäni pyörii vain Helsingissä? Mikä olisi blogini uusi suunta vai loppuisiko tämä kokonaan? Jäisi päiväkirjaksi ja muistoksi niiltä ajoita, jolloin elämässäni vaihtuivat maisemat puolivuosittain ja mitään suurta ei voinut suunnitella muutaman kuukauden päähän.



Blogihiljaisuus usein kertoo kahdesta asiasta, ainakin oman kokemukseni mukaan. Joko ihminen ei kykene kirjoittamaan, kun ei ole voimia tai sitten hänellä on kiire. Itse onnekseni lukeudun tällä kertaa tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Elämäni on täyttynyt kiireestä nähdä uusia ja vanhoja ystäviä. Olen ahminut kalenterini täyteen kaveritreffejä, lähtenyt uusiin juttuihin mukaan ja varmistanut eläväni täysillä. Saksassa usein hautauduin itsekseni omiin touhuihini, joka pidemmän päälle ei ole minunlaista elämää. Olen myös nauttinut töistä, ajoittain jopa todella pitkistä päivistä. On haastetta, vastuuta ja edistysaskelia. Olen siis elänyt aika harvinaisen onnellista elämää, lähiaikoina myös hyvin vaaleanpunaisten lasien läpi. 

Yksityiselämässä siis olisi ihania asioita, mullistuksia, onnistumisia ja ihastumisia. Mutta miten kirjoittaa niistä blogiin, joka on jo pitkään kertonut minusta vain pintaraapaisun. Siinäpä kysymys, jota jään miettimään. En siis edelleenkään osaa sanoa palaanko blogini ääreen aktiivisesti, sillä tässä haetaan vielä hieman suuntaa. Se siis jää nähtäväksi. Nyt kuitenkin kiirehdin turvatarkastukseen! Olen matkalla Vaasasta Helsinkiin ihanan kotiviikonlopun jälkeen. On myös todella ihana palata Helsinkiin. Palaillaan!